Juuret - Juice Leskinen Übersetzung ins Deutsche

Juuret

Vajaus miehistössä kesken jääneen talkoon,
Musta mies lyö lapionsa nietokseen.
Taloyhtiössä lippu puolisalkoon,
Maaliskuussa tuuli pyyhkii kyyneleen.

Meitä sadatteluttavat sormet jäiset
Pappi ylitöinä kertoo juttujaan
Kahvipöydän luona vitsit väkinäiset
Aivot autioina soivat hysteriaa tulvillaan.

Hän nyt jostain katsoo meidän ihmisvanaa
Ehkä hymyilee, hän saattaa naurahtaa, hah
Ylistystä vain, ei yhtään pahaa sanaa
Kuinka paljon pikku juttu aikaan saa.

Kuinka ahkerasti joskus töitä tehtiin
Iltayöstä aina aamuaurinkoon
Yksi kuolema ja naama kaikkiin lehtiin,
Korppikotkat, niiltä viimein myötämieltä saanut oon.

Keskiyöllä, kun peijaiset hiljenee,
Outo kulkija vaeltaa.
Painaa korvansa maahan ja kuuntelee
Oman verensä kohinaa.
Lintuviidasta tuuli nyt unta tuo,
Kukat kuihtuvat huurteeseen.
Kaikki häipyy kuin ois ollut unta tuo,
Matkaa huomeneen.

Onko taivaassa hän nyt vai helvetissä,
Tyhmä kysymys, se vastaamatta jää.
Yhdentekevää hän olkoon vaikka missä,
Joka paikassa on monta ystävää.

Uusi aamu, käymme kiinni työhön uuteen
Vielä silmissämme suola kirveltää.
Vaikka jaksaisimme elää ikuisuuteen
Joka kerta meistä tuntuu että kaikki kesken jää...

(Hän palannut on juurilleen
Hän palannut on juurilleen
Hän palannut on juurilleen
Hän palannut on juurilleen...
...juurilleen...
Hän palannut on juurilleen...
...juurilleen...
Hän palannut on juurilleen...
...juurilleen...
Hän palannut on juurilleen...)

(Laudamus te, benedicamus te,
Adoramus te, glorificamus te.
Laudamus te, benedicamus te,
Adoramus te, glorificamus te)

Hän on poistunut hommansa tehtyään
Hän on ansainnut seppeleen
Joilla kesken on työnsä
Ne painaa pään
Ja ne puhuvat hiljakseen.
Uusi aamu ja viikko ja uusikuu
Me elämme edelleen
Sillä puusta, jos pystyyn se kuivettuu,
Saa vain koristeen.

(Hän palannut on juurilleen
Hän palannut on juurilleen
Hän palannut on juurilleen
Hän palannut on juurilleen
Hän palannut on juurilleen
Hän palannut on juurilleen
Hän palannut on juurilleen)

Siellä jonottaa hän luona taivaan portin,
Tilaa oluen ja selaa Iltistään.
Portsarikin hymyilee ja tarjoo Nortin,
Eikä vaadi lomakkeita täyttämään.
Hän saa kitaran ja kunnon jenkkikamaa.
Katsoo väkeä, taas monta vainajaa.
Pari sointua hän näppää Alabamaa,
Loppuillan käsivarsiin nimmareita raapustaa.

Itsesääliämme jäämme murehtimaan,
Emme ymmärtää voi mitään ennen kuin
Hänen laillaan saamme homman viimein himaan
Maailmamme keinutamme alassuin.

Nikkekään ei enää saavu aulaan,
Hänkin uskoi löytäneensä satumaan.
Sinne päästäkseen hän kiskoi narun kaulaan,
Sitä koko loppuelämänsä joutui katumaan.

Wurzeln

Ein Mangel an Männern bei der unvollendeten Gemeinschaftsarbeit,
Ein Mann in Schwarz schlägt seine Schaufel in die Schneewehe.
In der Hausgemeinschaft die Flagge auf Halbmast,
Im März wischt der Wind die Träne weg.

Uns lassen die eisigen Finger fluchen,
Der Pfarrer erzählt als Überstunden seine Geschichten.
Am Kaffeetisch gezwungene Witze,
Die leeren Gehirne klingen, von Hysterie erfüllt.

Er schaut nun von irgendwo auf unsere Menschenspur,
Vielleicht lächelt er, er könnte auflachen, hah.
Nur Lobpreis, kein einziges böses Wort,
Wie viel eine kleine Sache bewirken kann.

Wie fleißig wurde manchmal gearbeitet,
Von spätabends bis zur Morgensonne.
Ein Tod und das Gesicht in allen Zeitungen,
Die Geier, von ihnen habe ich endlich Mitgefühl bekommen.

Um Mitternacht, wenn die Totenfeier still wird,
Wandert ein seltsamer Wanderer.
Drückt sein Ohr auf die Erde und lauscht
Dem Rauschen seines eigenen Blutes.
Aus dem Vogelgehölz bringt der Wind nun Schlaf,
Blumen welken im Raureif.
Alles verschwindet, als wäre es ein Traum gewesen,
Reise ins Morgen.

Ist er nun im Himmel oder in der Hölle,
Dumme Frage, sie bleibt unbeantwortet.
Egal, wo er auch sein mag,
An jedem Ort gibt es viele Freunde.

Neuer Morgen, wir packen neue Arbeit an,
Noch brennt das Salz in unseren Augen.
Auch wenn wir ewig leben könnten,
Jedes Mal fühlen wir, dass alles unvollendet bleibt...

(Er ist zu seinen Wurzeln zurückgekehrt
Er ist zu seinen Wurzeln zurückgekehrt
Er ist zu seinen Wurzeln zurückgekehrt
Er ist zu seinen Wurzeln zurückgekehrt...
...zu seinen Wurzeln...
Er ist zu seinen Wurzeln zurückgekehrt...
...zu seinen Wurzeln...
Er ist zu seinen Wurzeln zurückgekehrt...
...zu seinen Wurzeln...
Er ist zu seinen Wurzeln zurückgekehrt...)

(Laudamus te, benedicamus te,
Adoramus te, glorificamus te.
Laudamus te, benedicamus te,
Adoramus te, glorificamus te)

Er ist gegangen, nachdem er seine Arbeit getan hat,
Er hat den Kranz verdient.
Diejenigen, deren Arbeit noch nicht beendet ist,
Sie senken den Kopf
Und sie sprechen leise.
Neuer Morgen und Woche und Neumond,
Wir leben weiter.
Denn aus einem Baum, wenn er stehend verdorrt,
Wird nur noch eine Dekoration.

(Er ist zu seinen Wurzeln zurückgekehrt
Er ist zu seinen Wurzeln zurückgekehrt
Er ist zu seinen Wurzeln zurückgekehrt
Er ist zu seinen Wurzeln zurückgekehrt
Er ist zu seinen Wurzeln zurückgekehrt
Er ist zu seinen Wurzeln zurückgekehrt
Er ist zu seinen Wurzeln zurückgekehrt)

Dort steht er Schlange am Himmelstor,
Bestellt ein Bier und blättert in seiner Abendzeitung.
Auch der Türsteher lächelt und bietet eine Zigarette an,
Und verlangt nicht, Formulare auszufüllen.
Er bekommt eine Gitarre und gutes Ami-Kram.
Schaut sich die Leute an, wieder viele Verstorbene.
Ein paar Akkorde zupft er von Alabama,
Den Rest des Abends kritzelt er Autogramme auf Unterarme.

Wir bleiben zurück, um unser Selbstmitleid zu beweinen,
Wir können nichts verstehen, bevor nicht
Wir wie er die Sache endlich nach Hause bringen,
Unsere Welt schaukeln wir kopfüber.

Auch Nikke kommt nicht mehr in die Aula,
Auch er glaubte, das Märchenland gefunden zu haben.
Um dorthin zu gelangen, zog er sich den Strick um den Hals,
Das musste er sein ganzes restliches Leben lang bereuen.