Veikko Nieminen - Live - Tapani Kansa Übersetzung ins Englische

Veikko Nieminen - Live

Linja-autoasemalla
istun baarin seinustalla
pienen kahvin aamupalakseni juon
eilen kävin kassalla
tänään iltakaljalla
apaattisen katseeni mä luon
Katson ohikulkevia
räntäsateen kastamia
erilaisia aamuilmeitä kansalaisien
kahvikuppi lämmittää
vain hetkiseksi lämpö jää
ulos tahtois mennä millään minä en
Mä olen Veikko Nieminen
kaksikymmenvuotinen
mä kuljen niinkuin lapsonen
etsien ja kysellen
kuljen ilman ohjelmaa
työtä omaa maailmaa
mä miksi olen ihminen
ja miksi on tää maa
Aamulehti kertoo samaa
etusivut täynnä kamaa
super-hyper-maksi-marketin
tin tin rin tin tin
sama minkä jutun tavaa
jos jonkinlaista löytyy lamaa

keplotella täytyy jotenkin
Olen ilman asuntoa
tyttöä sen kainaloa
johon saisin joskus painaa pienen pojan pään
vaihdan vähän asentoa
pelkään ulos komentoa
tilannetta miettimään mä jään
Olen Veikko Nieminen
kaksikymmenvuotinen
ja kuljen niinkuin lapsonen
etsien ja kysellen
mä kuljen ilman ohjelmaa
työtä omaa maailmaa
mä miksi olen ihminen
ja miksi on tää maa
Olen Veikko Nieminen
sisälläni tuntien
lämmön suvituulien
pohjan sekä pakkasen
tätä maata rakastaa
tahdon sekä maailmaa
se tahtoo tänään olla vaan
niin hiton vaikeaa
Olen Veikko Nieminen
kaksikymmenvuotinen

Veikko Nieminen - Live

At the bus station,
I sit by the bar wall,
drinking a small coffee for my breakfast.
Yesterday I went to the cashier,
tonight, for a nightcap,
I create my apathetic gaze.
I watch the passers-by,
soaked by the sleet,
different morning expressions of the citizens.
The coffee cup warms me,
the warmth only lasts for a moment,
I don't want to go outside at all, my love.
I am Veikko Nieminen,
twenty years old,
I wander like a child,
searching and asking,
I wander without a program,
a job, my own world,
why am I human, my darling,
and why does this land exist?
The morning paper tells the same story,
front pages full of stuff,
super-hyper-maxi-market's,
tin tin rin tin tin,
it's the same no matter what story you read,
if there's some kind of recession.

I have to hustle somehow, sweetheart.
I'm without an apartment,
a girl and her embrace,
where I could sometimes rest my little boy's head.
I shift my position slightly,
I fear being told to leave,
I'm left to ponder the situation.
I am Veikko Nieminen,
twenty years old,
and I wander like a child,
searching and asking,
I wander without a program,
a job, my own world,
why am I human, my love,
and why does this land exist?
I am Veikko Nieminen,
feeling inside me,
the warmth of family winds,
the north and the frost,
I want to love this land,
and the world too, my dear,
it just wants to be today,
so damn difficult.
I am Veikko Nieminen,
twenty years old.