Pianomies - Hector translation in German

Pianomies

Istuin kapakan pöydässä sivummalla
Ja ynnäsin mahdollisuuksiani.
Olin ottanut paukun tai kaksi...
Olin kaatunut pinnalla kaltevalla
Ja nyt olin todella turvallani.
Ei tää muuttua voi huonommaksi...
Silloin kuulin, kun mies rupes soittamaan
Meidän lauluamme - sitä ainoaa.
Hän soitti, kuin kertoen pianollaan:
Rakkauttakin kuolema vainoaa.
Hän soitti meistä - maan enkeleistä.
Siihen kerääntyi rinki kuin lähteen luokse
Ja kaikilla kasvoilla väreili huoli.
Lasiin livahti kyyneltä monta...
Kukaan ei täältä lämpöiseen syliin juokse.
On pöytien yllä kuun pimeä puoli
Ja tää hämäryyskin luvatonta...
Mutta mies jakoi lohtua soitollaan.
Kaikki kuuntelivat niin kuin nälissään.
Ja hän soitti kuin kuuluisi tarinaan,
Jossa kaksi lyö kolmatta välissään.
Hän soitti meistä - maan enkeleistä.
Se oli pianomies, se oli pianomies
Ja se pianomies oli niin...
Hiano mies! Se oli pianomies...
Soitto viimein kun loppui, kaikki tahtoivat jäädä
Ja tarjoilijat alkoi laskuja kantaa.
Niissä laskuissa ei ollut hintaa...
Joku tanssimaan alkoi - ei ne uloskaan häädä.
Joku toiselle päätti päällystakkinsa antaa -
Ja kaikilla vihlaisi rintaa...
Sillä mies tuli takaisin soittamaan
Meidän lauluamme - sitä ainoaa.
Hän soitti kuin kuuluisi tarinaan,
Jossa muistoja vain muistot vainoaa.
Hän soitti meistä - maan enkeleistä.
Se oli pianomies, se oli pianomies
Ja se pianomies oli niin,
Hiano mies, se oli pianomies,
Ja se pianomies oli niin...
Hiano mies!

Der Pianomann

Ich saß im Lokal an einem Tisch abseits
Und überschlug meine Chancen.
Ich hatte einen Schnaps getrunken oder zwei...
Ich war auf schiefer Ebene gestürzt
Und jetzt war ich wirklich am Boden.
Das hier kann nicht schlimmer werden...
Da hörte ich, wie ein Mann zu spielen begann
Unser Lied – dieses einzige.
Er spielte, als ob er mit seinem Klavier erzählte:
Auch die Liebe wird vom Tod verfolgt.
Er spielte von uns – den Engeln der Erde.
Darum sammelte sich ein Kreis wie an einer Quelle
Und auf allen Gesichtern zitterte Sorge.
Ins Glas schlich sich manche Träne...
Niemand eilt von hier in eine warme Umarmung.
Über den Tischen liegt die dunkle Seite des Mondes
Und selbst dieses Dämmerlicht ist heimlich...
Aber der Mann spendete Trost mit seinem Spiel.
Alle hörten zu wie Ausgehungerte.
Und er spielte, als gehöre er zu einer Geschichte,
In der zwei einen Dritten zwischen sich zermalmen.
Er spielte von uns – den Engeln der Erde.
Das war der Pianomann, das war der Pianomann
Und dieser Pianomann war so...
Ein feiner Kerl! Das war der Pianomann...
Als das Spiel endlich endete, wollten alle bleiben
Und die Kellner begannen, Rechnungen zu bringen.
Diese Rechnungen hatten keinen einfachen Preis...
Jemand begann zu tanzen – sie werfen einen ja nicht raus.
Jemand beschloss, einem anderen seinen Mantel zu geben –
Und allen stach es in der Brust...
Denn der Mann kam zurück, um zu spielen
Unser Lied – dieses einzige.
Er spielte, als gehöre er zu einer Geschichte,
In der nur Erinnerungen die Erinnerungen jagen.
Er spielte von uns – den Engeln der Erde.
Das war der Pianomann, das war der Pianomann
Und dieser Pianomann war so,
Ein feiner Kerl, das war der Pianomann,
Und dieser Pianomann war so...
Ein feiner Kerl!