Kirje kotiin - Kake Randelin translation in German

Kirje kotiin

Mä kodin lämpöisen kerran vaihdoin kylmään maailmaan
Pois lähdin uutta pikitietä pitkin
Vaik' siitä vuosia on, muistan aamuharmaan pihamaan
Ja myös sen kuinka mennessäni hiljaa itkin

Mut kyyneleet kun kuivui poskilleni katsoin eteenpäin
Ja ehkä uuden elämän mä edessäni näin
Ja aivan pakko oli lähteä mun, muuta voinut en
Liian monta nälkäistä kun oli suuta

Niin kyydin kaupunkiin sain, töitä etsin, viimein onnistuin
Sain homman tehtaassa ja huoneen pienen
Ja vaikka sopeutua koitan, peitän tunteet naurusuin
Mä teitä kaipaan, sekä kuusta portin pielen

Ja iltaisin, kun ikkunastain kirkkaan tähtitaivaan näin,
Niin silloin tuntuu että varmaan kuolen ikävään
Kai aivan pakko oli mun lähteä maalta kaupunkiin,
Koska vaihtoehtoa ei ollut muuta

Niin tänne kaupunkiin jouduin, kylmään kivihelvettiin
On monet jutut täällä perinjuurin toisin
Vain maalaismaisemaa mä kaipaan hieman rakkauttakin
Myös teille kaikille mä itse sitä soisin

Mua täällä yksinäisyys ahdistaa, töin tuskin toimeen tuun
Mut pikkuhiljaa outoon rytmiin ehkä mukaudun
Ja vaikka harvoin kirjoitan ja joskus käydä voisin kai
Ei pidä luulla, että unohtanut oisin

Brief nach Hause

Ich tauschte einst die Wärme des Heims gegen die kalte Welt ein
Ich ging fort, eine neue Asphaltstraße entlang
Obwohl Jahre vergangen sind, erinnere ich mich an den morgengrauen Hof
Und auch daran, wie ich beim Gehen leise weinte

Doch als die Tränen auf meinen Wangen trockneten, blickte ich nach vorn
Und vielleicht sah ich ein neues Leben vor mir
Und ich musste einfach fortgehen, ich konnte nicht anders
Denn es gab zu viele hungrige Münder

So bekam ich eine Fahrt in die Stadt, suchte Arbeit, war endlich erfolgreich
Ich fand einen Job in der Fabrik und ein kleines Zimmer
Und obwohl ich versuche, mich anzupassen, verberge ich meine Gefühle hinter einem Lächeln
Ich vermisse euch und auch die Fichte am Torpfosten

Und abends, wenn ich aus meinem Fenster den klaren Sternenhimmel sehe,
Dann fühlt es sich an, als würde ich bestimmt vor Sehnsucht sterben
Ich musste wohl einfach vom Land in die Stadt ziehen,
Weil es keine andere Wahl gab

So landete ich hier in der Stadt, in dieser kalten Steinhölle
Viele Dinge sind hier von Grund auf anders
Ich vermisse nur die Landschaft und auch ein wenig Liebe
Ich würde sie euch allen auch selbst wünschen

Die Einsamkeit hier bedrückt mich, ich komme nur mühsam zurecht
Aber langsam gewöhne ich mich vielleicht an den fremden Rhythmus
Und obwohl ich selten schreibe und wohl manchmal vorbeikommen könnte,
Sollt ihr nicht glauben, dass ich euch vergessen hätte