Lyrics and translation Korpiklaani - Harmaja

Harmaja

Kun joutui harmajan taa
Viel siivet hetken aikaa pois kurkottaa
Vaimean vaikerruksen voi kuulla niin kuin kuule hiljaisuuden
Jos siellä laulella voi sen soitto hangillani korkeaan soi
Vaan kerran vaikenevan kun kuulen pienen hankisirkuttajan
Niin laulu soi Sylvian
Yllä talven tähtitaivas, sen loiste lepää nietoksillaan
Siinä silti yksin hiljaa kuin haihtuvana
Täällä kerran kevään usko, sen tahto taipuu yön oksilla
Sinä silti vaiti kosket kuin haikeana
Vaikka minä hennon hauraimman aina käsiini
Suojaisin, sinun minä pelkään tuuliin jo katoavan
Vaik' on aika aamun yksin tuo hanki kuiskaa kuin
Hiljaisin, avaan kämmeneni, tunnen huurteen untuvan
Viel kantaa kätkyessään, saa sulat huoman huolet ymmärtämään
Vaikerruksen vaimeimman, ei salli huolta siitä huomattavan
Kun laulu soi Sylvian
Yllä talven tähtitaivas, sen loiste lepää nietoksillaan
Siinä silti yksin hiljaa kuin haihtuvana
Täällä kerran kevään usko, sen tahto taipuu yön oksilla
Sinä silti vaiti kosket kuin haikeana
Vaikka minä hennon hauraimman aina käsiini
Suojaisin, sinun minä pelkään tuuliin jo katoavan
Vaik' on aika aamun yksin tuo hanki kuiskaa kuin
Hiljaisin, avaan kämmeneni, tunnen huurteen untuvan
Sitä tahtoa ei tiedä, ei tunne sydän rajallinen
Vielä luona lehdon soi laulu kaipauksen

Harmaja

When I came upon the grayness
My wings for a moment stretched out
A faint lament can be heard, as if you hear silence
If there you can sing, its music sounds high on my face
But once I hear the silence, I hear a little snow bird
Then the song of Sylvia sounds
Above the winter starlit sky, its light rests on the snowdrifts
There still, quietly alone, as if vanishing
Here once the faith of spring, its will bends on the branches of the night
You still touch silently as if sadly
Though the tenderest and most fragile I always protect in my hands
You, I fear you will disappear into the winds
Though the time of the morning alone, the snow whispers like
The quietest, I open my palms, I feel the down of the frost
Still carries in hiding, makes the melted worries to understand
The faintest of lament, does not allow worry to be noticed
When the song of Sylvia sounds
Above the winter starlit sky, its light rests on the snowdrifts
There still, quietly alone, as if vanishing
Here once the faith of spring, its will bends on the branches of the night
You still touch silently as if sadly
Though the tenderest and most fragile I always protect in my hands
You, I fear you will disappear into the winds
Though the time of the morning alone, the snow whispers like
The quietest, I open my palms, I feel the down of the frost
That will does not know, the limited heart does not feel
Still near the grove, the song of longing rings