Fredmanin Epistola No.23 - Vesa-Matti Loiri translation in German

Fredmanin Epistola No.23

Episola numero kaksikymmentäkolme
Joka on yksinpuhelu
Kun Fredman makasi lähellä Kryp-In-kapakkaa
Vastapäätä pankkia eräänä kesäyönä vuonna 1768

Ah, sinä äiti kuka sinut heitti noin
Juuri isän sänkyyn
Sä kipinän tuon elolleni annoit
Voi, mua poikaraukkaa
Vain vuoksi liekkis kannan kärsimystäin
Kuljen väsyneenä tietäin
Kujeillen lojuit kun vilvoittelit
Paloi sihinussa veri
Oisipa salvattu ollut neitsyytes
Sinun neitsyytes

Kirottu vuode, kirotut aineet
Joista sänkys tehtiin
Kirotut silmäs, neitsyyden merkkis
Isäni pettäneet
Kirottu hetki kun itse sidoit
Uskosi panttasit
Kirotut jalkas illoin kun väsyit
Ja kömmit sänkyyn
Tai ehkä pöydällä kuvani tehtiin
Kuvani mun tehtiin

Mä uskollista voin vain halveksia
Kirotut isä, äiti
Täss' ojas' makaan ja näin katselehen
Vanhoja kenkiäni
Kirotut rähjät, takki on rääsy
Paita musta on kuin noki
Katso kaulaliinaa, lammasperuukkia
Harottavaa jalkaani
Ruumistani kutiaa, auta nousemaan
Auta nousemaan

Tunnetko kädet laihat ja kylmät
Vapisevat metelistä
Katso, ne putoo ilman voimaa
Kuin korret kuihtuneet
Silmät ja posket yhdistää kaiken
Kauhea raihnaisuus
Taivas, ei jaksa kieleni laulaa
Iloista jotka tunnen
Tuskasta rakkauden, edes lasista
Täydestä lasista

Virkistä kieli, ah, mehut makeet
Ääntä lievittää
Pakana olen, sydän, suu ja voimat
Viiniä ne palvoo
Köyhä ja juoppo, kurkussa tässä
On mun aarteeni
Kohtalois' kaikis', kuolemas' kolkos'
Suutani kostutan
Ja viime hetkelläin lasin suullein vien
Lasin suullein vien

Mut krouvin oviluukut aukaistahan
Ei kukaan pukeutunut
Tähden aamurusko melkein pakottaa
Alas pilvivuoteeseheen
Auringon säteet, tornien välke
On ilma lempeä
Missä on takki, tässä on rappu
Bacchuksen huoneeseen
Tuo ryyppy sieluni janoon kuolee
Janoon kuholee

Siispä nyt kippis, itseni mä vyötän
Horjun luo pöydän tuopin
Nyt rasvatahan jäykät niveleni
Rasvahatut kaikki
Hurraa nyt kaikki! Mukava sakki
Kallista pulloa, hei
Nyt olen rohkee, urhee ja tohkee
Enkä pelkää enää en
Viel' ryyppy yks tai kaks, kiitos vanhempain
Kiitos vanhempain

Kiitos ja kippis te uskolliset
Alttarin luona käyneet
Kiitos myös sulle joka laudat hankit
Syntymävuoteeseeni
Kiitän vuokses liekkis ja kylpys
Sinä isäni vanha
Jos tapaisimme, juttelisimme
Ryyppäisimme viikon
Tulisit veljeks ja kuin mä, humalaan
Ja mä, humalaan

Fredmans Epistel Nr. 23

Epistel Nummer dreiundzwanzig
Welche ein Monolog ist
Als Fredman nahe der Kneipe Kryp-In lag
Gegenüber der Bank in einer Sommernacht im Jahr 1768

Ach, du Mutter, wer warf dich nur so
Geradewegs in Vaters Bett?
Du gabst meinem Leben jenen Funken,
O weh, mich armen Jungen!
Nur deinetwegen trag ich mein Leiden,
Gehe müde meine Wege.
Neckisch lagst du, als du dich abkühltest,
Brannte in dir das Blut.
Wäre doch versiegelt gewesen deine Jungfräulichkeit,
Deine Jungfräulichkeit.

Verfluchtes Bett, verfluchte Stoffe,
Aus denen dein Bett gemacht war.
Verflucht deine Augen, dein Jungfräulichkeitszeichen,
Die meinen Vater betrogen.
Verfluchter Moment, als du dich selbst bandest,
Deinen Glauben verpfändetest.
Verflucht deine Füße, wenn du abends müde warst
Und ins Bett krochst.
Oder vielleicht wurde mein Ebenbild auf dem Tisch gemacht,
Mein Ebenbild ward gemacht.

Ich kann Treue nur verachten,
Verflucht Vater, Mutter.
Hier im Graben liege ich und betrachte so
Meine alten Schuhe.
Verfluchte Lumpen, die Jacke ist zerfetzt,
Das Hemd ist schwarz wie Ruß.
Schau den Halstuch, die Schafspelzperücke,
Mein wankendes Bein.
Mein Körper juckt, hilf mir aufzustehen,
Hilf mir aufzustehen.

Fühlst du die Hände, mager und kalt,
Die vom Lärm zittern?
Schau, sie fallen ohne Kraft,
Wie verdorrte Halme.
Augen und Wangen verraten die ganze
Schreckliche Hinfälligkeit.
Himmel, meine Zunge vermag nicht zu singen
Von den Freuden, die ich kenne,
Vom Schmerz der Liebe, nicht einmal von einem Glas,
Von einem vollen Glas.

Erquicke die Zunge, ach, süße Säfte,
Um die Stimme zu lindern.
Ein Heide bin ich, Herz, Mund und Kräfte
Verehren den Wein.
Arm und betrunken, hier in der Kehle
Ist mein Schatz.
In allen Schicksalen, im grausamen Tod
Befeuchte ich meinen Mund.
Und im letzten Moment führe ich ein Glas an meinen Mund,
Ein Glas an meinen Mund.

Aber die Fensterläden der Kneipe werden geöffnet,
Niemand ist angezogen.
Der Stern der Morgenröte zwingt fast
Hinab ins Wolkenbett.
Sonnenstrahlen, der Glanz der Türme,
Die Luft ist mild.
Wo ist die Jacke, hier ist die Treppe
Zu Bacchus' Stube.
Bring einen Schluck, meine Seele stirbt vor Durst,
Stirbt vor Durst.

Also, nun Prost, ich raffe mich auf,
Wanke zum Tisch, zum Krug.
Nun werden meine steifen Gelenke geschmiert,
Ihr Schmierfinken alle!
Hurra nun alle! Nette Bande,
Leert die Flasche, he!
Nun bin ich mutig, tapfer und eifrig,
Und fürchte mich nicht mehr.
Noch einen Schluck, ein oder zwei, Dank den Eltern,
Dank den Eltern.

Dank und Prost, ihr Treuen,
Die ihr am Altar wart.
Dank auch dir, der du die Bretter beschafftest
Für mein Zeugungsbett.
Ich danke für deine Flamme und dein Bad,
Du, mein alter Vater.
Wenn wir uns träfen, würden wir plaudern,
Wir würden eine Woche saufen.
Du würdest mein Bruder und, wie ich, betrunken,
Und ich, betrunken.