Lyrics and translation Vesa-Matti Loiri - Ikävöi, ihminen

Ikävöi, ihminen

Ikävöi, ihminen,
Kaipaa kauneinta muiston ja toiveen,
Päiviä lapsuuden,
Aikoja armaita hempeän hoiveen,
Isää ja äitiä,
Veljiä, siskoja vierailla mailla,
Untesi neitiä,
Häntä, mi pois meni hämärien lailla.

Muistatko aikaa,
Milloin sun aamusi nous elon kultaan,
Lempesi taikaa,
Riemuja, ammoin jo menneitä multaan,
Retkiä marjassa,
Laineita soiluvan salmen ja lahden,
Käyntejä karjassa,
Kesä-yön ääniä yksin ja kahden?

Kaipaatko milloin
Pois ajan, paikan ja kuolonkin taaksi,
Istuen illoin,
Tuntien hiljaa maatuvas maaksi,
Kun kaikki haipuu
Kaunis niin kauas ja päämäärä pyhä
Vitkahan vaipuu,
Vaikka sa korkeelle kurkotat yhä?

Nauratko koskaan
Silloin sa naurua ivan ilkamoivan?
Säikytkö, joskaan
Kuule et muuta kuin oman äänes soivan?
Painatko pääsi
Silloin sa peljäten, kulmilta harmaan?
Särkyykö jääsi
Muistosta, toiveesta mennehen, armaan?

Itketkö, ihminen,
Silloin sa kauneinta tiedon ja tunnon,
Hienointa sydämen,
Herkintä pyrkivän pyyteen ja kunnon?
Kuuletko hukkaan
Juoksevan hetkiä mittaavan hiekan?
Päivies kukkaan
Näätkö jo tähtäävän kuuraisen miekan?

Kyynelten armo
Syntymälahjoista laupein on meille,
Surun suuren tarmo
Kylvetty siunaten sydämien teille:
Kärsien kestät,
Silloin kun nauttien sortuisit ammoin,
Itkien estät
Itsesi vallasta tyhjyyden kammoin.

Ikävöi, ihminen,
Taa ajan, paikan ja tuonenkin laineen!
Rannalta tuskien
Nää pyhä tähtesi yli yön ja aineen!
Kultainen helää
Ihmisen ikävöivän sielussa kieli.
Etsimys elää,
Maaksi kun maatuu jo tyytyvän mieli.

I long, oh human

Longing, oh human,
Yearning for the most beautiful memory and hope,
Childhood days,
Times of tender care,
Father and mother,
Brothers, sisters, in lands afar,
The lady of your dreams,
She who vanished like a shadow.

Remember the time,
When your mornings rose in the gold of life,
The magic of your love,
Joys, long since turned to dust,
Berry-picking expeditions,
Waves dancing in the strait and bay,
Visits to the cattle,
Voices of the summer night, alone and together?

Do you sometimes long
To escape the clutches of time, place, and death,
Sitting in the evenings,
Feeling yourself slowly turning to dust,
When everything fades
So beautifully into the distance, and the ultimate goal is holy,
The peak slowly recedes,
Even though you keep reaching higher and higher?

Do you ever laugh
At the mocking laughter of fate?
Are you scared, sometimes,
When all you hear is the sound of your own voice?
Do you cover your head
In fear, with graying temples?
Does your ice break
At the memory, the hope, of the past, the beloved?

Do you weep, oh human,
When you recognize the beauty of knowledge and conscience,
The most exquisite heart,
The most sensitive striving, the most noble virtue?
Can you hear
The moments fleeing, like grains of sand measuring time?
In the bloom of days
Can you already see the icy sword that aims at you?

The grace of tears
Is the most merciful of our birthrights,
The great force of sorrow
Sows blessings on the paths of our hearts:
Suffering, you endure,
When enjoyment would have broken you long ago,
Weeping, you protect
Yourself from the terrible power of emptiness.

Longing, oh human,
Beyond time, place, and the waves of death!
From the shore of anguish
May your blessed star shine over night and matter!
Goldenly rings
In the soul of longing man the tongue.
The search lives on,
While the contented spirit turns to dust.