Naissaari - Vesa-Matti Loiri translation in German

Naissaari

Naissaaren
Niemessä valkea paas
Merimiesten
Merkkinä loistaa
Karit ympäri sen
Monet purret kaas
Taru koitojen
Kohtalot toistaa
Taru sun ja mun
Kesä-illoin kun
Niin kauniisti kajavat
Veen yli itkee

Se nousee
Aalloista pystypäin
Kuin nainen
Valkearinta
Se huutaa
Hurjana myrskysäin
Kuin pyydettään
Palavinta
Kuin kuolemaa
Sävel kuuluttaa
Niin kaunihisti kajavat
Veen yli itkee

Mut kun meri
Heljänä heijastuu
Ja loivina
Lainehet läikkyy
Kuin kaukainen
Kantelo, soipi sen suu
Meren kultana
Varsi sen väikkyy
Läpi mainingin
Öin valoisin
Niin kaunihisti kajavat
Veen yli itkee

Tuo silloin
Laineilta laulu soi:
"Ain ollut hän
Ei kivi kuollut
Hänet myös
Elon hehkuhun Luoja loi
Hän myös on
Lempinyt, huollut
Mies saarelle nous
Pois aamulla sous"
Niin kaunihisti kajavat
Veen yli itkee

Hän huomas sen vasta
Kun valkeni yö
Hän rannalle
Rientäen juoksi
Hän kahlaa
Hän paasihin polvensa lyö
Hän kutsuvi
Armasta luoksi
Mut aaltojen taa
Tää pois katoaa
Niin kauniisti kajavat
Veen yli itkee

Sadat vuodet
Hän siinä jo seisonut on
Nyt vain hän on
Valkea paasi
Mohonet toivehet
Hän tse toiveheton
Hän ympähäri
Yössä kaasi
Moni talvi ja syys
Veren lämpimän hyys
Niin kahauniisti kajavat
Veen yli itkee
Kahauniisti kajavat
Veen yli itkee

Fraueninsel

Auf der Landzunge der Fraueninsel
ein weißer Fels
Als Zeichen für die
Seefahrer leuchtet
Die Klippen um ihn her
Viele Boote zerschmetterten
Die Sage von den Schicksalen
Wiederholt die Schicksalsgeschichte
Die Sage von dir und mir
Wenn an Sommerabenden
So schön hallt es wider
Und weint übers Wasser

Er steigt
Aus den Wellen empor
Wie eine Frau
Mit weißer Brust
Er schreit
Wild im Sturmwetter
Als ob er fleht
Um das Heißeste
Wie den Tod
Seine Weise verkündet
So schön hallt es wider
Und weint übers Wasser

Doch wenn das Meer
Klar widerspiegelt
Und sanft
Die Wellen plätschern
Wie eine ferne
Kantele, tönt sein Ruf
Als Gold des Meeres
Seine Gestalt schimmert
Durch die Dünung
In hellen Nächten
So schön hallt es wider
Und weint übers Wasser

Dann erklingt
Von den Wellen ein Lied:
"Immer war sie
Kein toter Stein
Auch sie
Schuf der Schöpfer zur Lebensglut
Auch sie hat
Geliebt, gesorgt
Ein Mann kam zur Insel
Ruderte fort am Morgen"
So schön hallt es wider
Und weint übers Wasser

Sie bemerkte es erst
Als der Morgen dämmerte
Sie lief eilends
Zum Ufer
Sie watet
Schlägt ihr Knie an den Fels
Sie ruft
Den Liebsten zu sich
Doch hinter die Wellen
Entschwindet er fern
So schön hallt es wider
Und weint übers Wasser

Hunderte Jahre
Hat sie dort schon gestanden
Nun ist sie nur
Ein weißer Fels
Viele Hoffnungen
Hat sie, die Hoffnungsvolle (oder: Sie selbst hoffnungslos)
Um sich her
In der Nacht zerstört
Mancher Winter und Herbst
Ließ warmes Blut erstarren
So schön hallt es wider
Und weint übers Wasser
So schön hallt es wider
Und weint übers Wasser