Muuttolintu - Haamu traduction en allemand

Muuttolintu

Ne sano elämä heittää minne puhaltaa tuuli,
Vuosi -89 murtu berliinin muuri.
Pian punaset liput, ne poltettiin,
Oli uttaa sukupolvee, vuosi kolme.

Ilmapiiri kiristi nin kun korsetti,
Kamat autoon, nyt voi sanoo onneksi.
Edessä motarii, suunnattiin luoteeseen,
Joensuu, nukahdin ilosena vuoteeseen.

Mu olosuhteet teki lapsesta kameleontin,
En tie sit oisko muualla mennyt helpommin.
Mut nyt päivä riittää,
Yksi lisää yli käänteessä liitää.

En tiiä minne kuulun mut täällä nyt seison,
Kaikki juntit te voitte pitää sen mitä teill on.
Miks olen voin kurkkaa oveen,
Tai jos et tajuu mun mieltä, Siperia opettaa.

Sori jäbät meikän on taas mentävä,
Mut miehen täytyy tehdä mitä sen on tehtävä.
Sisällä kaipuu, tie sumee,
Minä ja gubee vaipuu uneen. Uneen Maisemat menee ja tulee,
Kiskot kolisee,
Mihin ne muo viekään, vain luoja tietää,
Kaipa kotini on tienpääl.

Pojalles Moskovaan, ei näyhty vuosiin,
Piti tulla moikkaan aitimuorii.
Jos et hahmota, niin se on kaks kertaa
Suomi mit tääl on ihmisii.

Päällä niin kuin isillämme enninkin
Rupla, Vodkaa ja Borsii ja .
Ilmakehässä paskaa ja petroolii,
Täs onnenpyörässä enemmän rosvosektorii.

Paljon siitä mitä näät on retroo
Toisin kuin Suomessä tääl on oikeeta gettoo
Kadun miehet nukkuu metroissa
öisin liikkuu mitä kummallisimissa mestoissa

Käsityön, harva läpi lyö,
Mutta kremlin tähti loistaa läpi yön.
Hiustyyli vie mut takas kasarille
Mä otan käsitaksin mut en tie ees minne

En tiiä onks tää koti-ikävää
Outo tunne ku ei elä kotonaan missään
Lähellä on tunne se, mut en sitä nää
Sekavii fiiliksii vaikea pitää sisällään

Joskus olin niin sisäänpäin kääntynyt
Kuin peto nääntynyt, laumastaan kääntynyt
En tiiä onko omamaa mansikat kypsii,
Kuluneet valokuvat ei vastaa mun kysymyksiin

Syvällä ajatuksissa hukkumaisillani
Täältä ettin sukulaisiani,
Yksi asia on varma ja pystyn sen lupaamaan
Ei mikään valtion lippu saa mua kumartaan.

Katto pään päällä mut jotakin vailla
Sitä mikä pistää itteensä uraan sotilaita
Kun routa tekee tuloaan näillä mailla
Mun on aika lentää pois muuttolintujen lailla.

Uneen

Zugvogel

Man sagt, das Leben wirft einen dorthin, wohin der Wind weht,
Im Jahr '89 fiel die Berliner Mauer.
Bald wurden die roten Fahnen verbrannt,
Es war eine neue Generation, ich war drei.

Die Atmosphäre spannte sich wie ein Korsett,
Sachen ins Auto, jetzt kann man sagen, zum Glück.
Vor uns die Autobahn, wir fuhren nach Nordwesten,
Joensuu, ich schlief glücklich im Bett ein.

Meine Umstände machten aus dem Kind ein Chamäleon,
Ich weiß nicht, ob es woanders leichter gewesen wäre.
Aber jetzt reicht der Tag,
Ein weiterer gleitet über den Wendepunkt hinweg.

Ich weiß nicht, wohin ich gehöre, aber hier stehe ich jetzt,
Alle Hinterwäldler, ihr könnt behalten, was ihr habt.
Warum ich [nur] zur Tür hineinspähen kann,
Oder wenn du meine Gedanken nicht verstehst, Sibirien lehrt es dich.

Sorry Jungs, ich muss wieder los,
Aber ein Mann muss tun, was er tun muss.
Innen die Sehnsucht, der Weg ist neblig,
Ich und der Kumpel sinken in den Schlaf. In den Schlaf Die Landschaften ziehen vorbei und kommen,
Die Schienen rattern,
Wohin sie mich auch bringen, nur der Schöpfer weiß es,
Ich schätze, mein Zuhause ist unterwegs.

Der Sohn nach Moskau, seit Jahren nicht gesehen,
Musste kommen, um Mama zu grüßen.
Wenn du es nicht begreifst, das sind zweimal
so viele Menschen wie in Finnland hier.

Vorhanden, wie bei unseren Vätern früher auch:
Rubel, Wodka und Borschtsch und Punkt.
In der Atmosphäre Scheiße und Petroleum,
In diesem Glücksrad gibt es mehr Bankrott-Felder.

Vieles von dem, was du siehst, ist retro,
Anders als in Finnland gibt es hier echtes Ghetto,
Die Männer der Straße schlafen in den U-Bahnen,
nachts bewegen sie sich an den seltsamsten Orten.

Handarbeit, wenige schaffen den Durchbruch,
Aber der Kremlstern leuchtet durch die Nacht.
Die Frisur bringt mich zurück in die Achtziger,
Ich winke ein Taxi herbei, aber weiß nicht mal wohin.

Ich weiß nicht, ob das Heimweh ist,
Ein seltsames Gefühl, wenn man nirgendwo zu Hause lebt.
Nah ist dieses Gefühl, aber ich sehe es nicht,
Wirre Gefühle sind schwer in sich zu behalten.

Manchmal war ich so nach innen gekehrt,
Wie ein erschöpftes Raubtier, das sich von seiner Herde abgewandt hat.
Ich weiß nicht, ob die Erdbeeren im eigenen Land reif sind,
Die abgenutzten Fotos beantworten meine Fragen nicht.

Tief in Gedanken, am Ertrinken,
Von hier aus suche ich meine Verwandten,
Eines ist sicher, und das kann ich versprechen:
Keine Staatsflagge bringt mich dazu, mich zu verbeugen.

Ein Dach über dem Kopf, aber es fehlt etwas,
Das, was Soldaten dazu bringt, sich ganz einer Sache zu verschreiben.
Wenn der Frost in diesen Ländern Einzug hält,
Ist es für mich Zeit, wie die Zugvögel wegzufliegen.

In den Schlaf