Paroles et traduction Helsingin Varuskuntasoittokunta - Pacius : Sotilaspoika [Pohjanmaan Tykistörykmentin kunniamarssi]

Pacius : Sotilaspoika [Pohjanmaan Tykistörykmentin kunniamarssi]

Mun isän' oli sotamies ja nuori, kauniskin,
Jo viisitoista vuotisna hän astui rivihin.
Tiens' aina kulki kunniaan,
Iloisin mielin kärsi vaan
Hän kylmää, nälkää, haavojaan,
Mun isän' armahin, mun isän' armahin.

Ma lapsi olin, kun hän läks, kun loppui rauha maan,
Mut uljasta en käyntiään unhoita milloinkaan;
Hattunsa muistan töyhtöineen
Ja muodon ahavoituneen
Ja kulmakarvat varjoineen, -
Ne muistan ainiaan, ne muistan ainiaan.

Koht' armeija kun etelään taas kääntyi marssien,
Sain kuulla, kuinka aina hän ol' uljas, urhoinen.
Ristinkin sai hän, kuulin näin,
Ja toisen kohta jälkeenpäin.
"Ah", aattelin ma mielessäin,
"Ken siellä oisi, ken, ken siellä oisi, ken!"

Ja talvi lähti, suli jäät, näin kevään joutuvan,
Niin kuulin isän kaatuneen kentälle kunnian.
Ma oudoin mielin aattelin
Ja huolehdin ja riemuitsin,
Ja viikon itki äitikin,
Niin vaipui hautahan, niin vaipui hautahan.

Lapuan kentäll' isä kuol' lippunsa vierehen;
Sodassa, kuulin, vaaleni sen kerran ainoisen.
Utilla, eestä Kustavin,
Mun vaarin' uupui hurmeihin,
Lappeella isä vaarinkin,
Mies Kaarlen aikuinen, mies Kaarlen aikuinen.

Näin heidän kävi, kaikki sai he vertaan vuodattaa;
Oi suloista tok' elämää, suloista kuolemaa!
Ken täällä horjuis vanhuuttaan!
Ei, nuorna kuolla eestä maan
Ja kunnian ja kuninkaan,
Sep' oisi ihanaa, sep' oisi ihanaa!

Mä köyhä olen orpo nyt, syön leipää vierahan,
Ma turvan, kodin kadotin kanss' isä vainajan;
Vaan vaikertaako huolisin!
Korkeemmaks aina kasvankin,
Ma poika kelpo sankarin
En joudu hukkahan, en joudu hukkahan.

Kun viisitoista vuotta vaan ma kerran täyttää saan,
Samaanpa käyn mä taisteluun ja nälkään, kuolemaan.
Miss' ankarimmin luodit soi,
Taajimmin tulta salamoi,
En sinne käymätt' olla voi
Tiet' isäin astumaan, tiet' isäin astumaan.

Pacius : Sotilaspoika [Pohjanmaan Tykistörykmentin kunniamarssi]

My father was a soldier, young and handsome,
At fifteen years old he joined the ranks.
He always walked with honor,
He gladly endured
Cold, hunger, wounds,
My dear father, my dear father.

I was a child when he left, when peace ended on earth,
But I never forget his valiant stride;
I remember his plumed hat
And his wounded form
And his eyebrows with their shadows, -
I remember them forever, I remember them forever.

When the army turned south again, marching,
I heard how he was always brave and courageous.
He received a cross, I heard this,
And another one after that.
“Ah,” I thought in my mind,
“Who would be there, who, who would be there, who!”

Winter passed, the ice melted, I saw spring arrive,
Then I heard that my father had fallen on the field of honor.
I thought with strange feelings
And I worried and rejoiced,
And my mother cried for a week,
So he sank into the grave, so he sank into the grave.

My father died on the field of Lapua, by his flag;
In war, I heard, he cherished that one and only time.
By Uti, in front of Kustavi,
My grandfather succumbed to exhaustion,
My father and my grandfather at Lappee,
The grown man, Carl, the grown man, Carl.

This is how they fared, all of them had to shed their blood;
Oh, sweet life indeed, sweet death!
Who would falter here in their old age!
No, to die young in front of the land
And for honor and the king,
That would be wonderful, that would be wonderful!

I am poor and orphaned now, I eat the bread of strangers,
I lost my security, my home, with my departed father;
But do I grieve in my sorrow!
I grow taller and taller,
I am the son of a worthy hero
I won't be lost, I won't be lost.

When I turn fifteen years old, just once,
I will go to war, to hunger, to death.
Where the bullets ring out most fiercely,
Where lightning strikes most often,
I cannot be there without going
In the footsteps of my fathers, in the footsteps of my fathers.