Porlammin iltalaulu - Tauno Palo traduction en allemand

Porlammin iltalaulu

Peltomiehen työ on laannut,
Kohta uneen vaivat peittyy.
Tienoo iltarauhan saanut.
Kylään pitkät varjot heittyy.

Havisevain haapain alla
Kesäillan otan vastaan.
Latvuksissa korkealla
Laulu helkkyy lahorastaan.

Sorsa lentää yli tienoon,
Löytää kaislarannat somat.
Yhtyy rauhaan suven-vienoon
Illan äänet kylän omat.

Lindström soittaa rappusiltaan,
Valssi keinuu kauas kyliin,
Sävel vanha kesäiltaan
Nukkuu maisemien syliin.

Näet pellon hymyävän.
Vaiennut on kukku käen.
Ääni rääkän lymyävän
Kuuluu alta Mukkumäen.

Aurinko jo hiljaa sammuu.
Usva joen yllä makaa.
Yksinäinen lehmä ammuu
Haikeasti joen takaa.

Lähtösäteet aurinkoisen
Leikitellen osuu siltaan.
Vanha Lindström tanssin toisen
Valuttelee kesäiltaan.

Valo vaisu kultaa viljaa.
Rukiin tähkän tuleentuneen
Huojutellen hiljaa, hiljaa
Tuuli tuutii iltauneen.

Pellon kattaa hieno sumu.
Luonto nukkuu Herran nimeen.
Yllä kuulas taivaan kumu.
Valju tähti syttyy sineen.

Abendlied von Porlammi

Die Arbeit des Bauern ist getan,
Bald deckt der Schlaf die Mühen zu.
Die Gegend hat Abendruhe gefunden,
Lange Schatten fallen auf das Dorf.

Unter den rauschenden Espen
Empfange ich den Sommerabend, meine Liebe.
Hoch in den Wipfeln
Klingt hell der Gesang der Drossel.

Eine Ente fliegt über die Gegend,
Findet schöne Schilfufer.
In die sanfte Sommerruhe fügen sich
Die eigenen Abendgeräusche des Dorfes.

Lindström spielt auf seiner Treppe,
Der Walzer wiegt sich weit ins Dorf,
Eine alte Melodie zum Sommerabend,
Schläft im Schoß der Landschaften.

Du siehst das Feld lächeln, meine Liebste.
Verstummt ist der Ruf des Kuckucks.
Die Stimme der schleichenden Wachtel
Hört man unterhalb des Mukkumäki.

Die Sonne geht schon langsam unter,
Nebel liegt über dem Fluss.
Eine einsame Kuh muht
Wehmütig hinter dem Fluss.

Die letzten Strahlen der Sonne
Treffen spielend auf die Brücke.
Der alte Lindström lässt einen weiteren Tanz
In den Sommerabend fließen.

Sanftes Licht vergoldet das Getreide, meine Holde.
Die reife Roggenähre
Wiegt sich leise, leise,
Der Wind wiegt sie in den Abendschlaf.

Feiner Nebel bedeckt das Feld.
Die Natur schläft in Gottes Namen.
Über uns das klare Himmelsgewölbe,
Ein blasser Stern erglüht im Blau.