Laitetaan Kuolema Polvilleen - Hanna Pakarinen перевод на немецкий

Laitetaan Kuolema Polvilleen

Meidän täytyy juhlia niiden puolesta,
Joiden täytyy unelmansa pelkoon haudata,
Joiden täytyy yksinään mennä nukkumaan
Ja herätä yhtä painavaan

Meidän täytyy juhlia niiden puolesta,
Joiden kehtoon kaadettiin väärä ja oikea,
Joiden vuodet ovat toisten valitsemia,
Ja rakkautta niin murtavaa

Tänä iltana laitetaan kuolema polvilleen
Se meitä uskoo ja laskee viikatteen
Pakotetaan se ääneen sanomaan,
Että se voi voittaa meidät,
Mutta rakkauttamme ei milloinkaan

Meidän täytyy juhlia niiden puolesta,
Jotka eivät tunne rakkautta,
Kun se on kohdalla
Surut isien me juhlimme
Ja kivut äitien
Vuoksi lasten kirkkaiden

Tänä iltana laitetaan kuolema polvilleen
Se meitä uskoo ja laskee viikatteen
Pakotetaan se ääneen sanomaan,
Että se voi voittaa meidät,
Mutta rakkauttamme ei milloinkaan

Se voima, joka on piilossa,
Naulittuna ja ahtaalla
Se hyvä runnoo läpi repien reitin
Sen, jota tiennyt en olevan olemassakaan

Laitetaan kuolema polvilleen
Se meitä uskoo ja laskee viikatteen
Pakotetaan se ääneen sanomaan,
Että se voi voittaa meidät,
Mutta rakkauttamme ei milloinkaan

Wir zwingen den Tod in die Knie

Wir müssen für die feiern,
die ihre Träume in Angst begraben müssen,
die alleine schlafen gehen müssen
und genauso bedrückt wieder aufwachen.

Wir müssen für die feiern,
denen Falsch und Richtig in die Wiege gelegt wurde,
deren Jahre von anderen gewählt wurden
und deren Liebe so zerbrechlich ist.

Heute Abend zwingen wir den Tod in die Knie,
er glaubt uns und lässt seine Sense sinken.
Wir zwingen ihn, laut auszusprechen,
dass er uns besiegen kann,
aber unsere Liebe niemals.

Wir müssen für die feiern,
die keine Liebe spüren,
wenn sie da ist.
Die Sorgen der Väter, wir feiern sie,
und die Schmerzen der Mütter,
für die strahlenden Kinder.

Heute Abend zwingen wir den Tod in die Knie,
er glaubt uns und lässt seine Sense sinken.
Wir zwingen ihn, laut auszusprechen,
dass er uns besiegen kann,
aber unsere Liebe niemals.

Die Kraft, die verborgen ist,
festgenagelt und eingeengt,
das Gute bahnt sich seinen Weg, reißt eine Schneise,
von der ich nicht wusste, dass sie existiert.

Wir zwingen den Tod in die Knie,
er glaubt uns und lässt seine Sense sinken.
Wir zwingen ihn, laut auszusprechen,
dass er uns besiegen kann,
aber unsere Liebe niemals.