Nostalgia osa 1 - Hector перевод на немецкий

Nostalgia osa 1

Mä ajassa oudosti liidän,
Tää untako on vaiko ei?
Mä paikasta paikkaan näin kiidän
Ja varjoni tunne mua ei.

Oli mäntyjen tuoksut ja juhannusyö
Ja äitini lempeä niin;
Oli suolainen ilma ja tähtien vyö;
Ne hetkessä pois pyyhittiin...

Mä sammaliin sirkuksen laitan
Ja kaarnasta teen mitä vaan.
Mä pahvista leijani taitan;
Sen pilviin mä nousemaan saan...

Nyt teen lumilinnan ja aamulla nään:
Joku maahan sen kaatanut on!
Nyt ennalta aavistaa voin joka sään,
Talvet syksyiksi muuttuneet on.

Tää kaipuuni menneeseen aikaan
Mua piiskaa ja kasvoille lyö.
En uskoa tahtoisi taikaan,
Josta muistuttaa vain joku yö...

Unet kummalliset minut menneisiin vie,
Monet kasvoni peilistä nään;
Jossain kaukana kulkee se kultainen tie,
Jota pysty en ymmärtämään...

Voin puristaa sormeni nyrkkiin,
Myös lyödä ja murskata voin!
Nyt törmäilen sääntöihin jyrkkiin,
Yhä harvemmin hymyillä voin.

Oi, missä on polkuni, missä on tie,
Jonka reunalta mustikat hain?
Nyt en enää naapuriin piirakkaa vie -
Maxi-Market on naapurinain.

Mutta tiedän mä sen,
Että ei ihminen,
Yksin muuttaa voi kuin itseään.
Kautta helvettien tiedän kulkevan sen,
Joka eilistä jää etsimään...

Nostalgie Teil 1

Ich gleite seltsam durch die Zeit,
Ist das ein Traum oder nicht?
Ich eile so von Ort zu Ort
Und mein Schatten kennt mich nicht.

Da war der Duft der Kiefern und die Mittsommernacht
Und meine Mutter, so sanft;
Da war die salzige Luft und der Gürtel der Sterne;
Sie wurden im Nu weggewischt...

Ich baue einen Zirkus ins Moos
Und aus Rinde mache ich, was ich will.
Ich falte meinen Drachen aus Pappe;
Ich lasse ihn zu den Wolken aufsteigen...

Jetzt baue ich eine Schneeburg und am Morgen sehe ich:
Jemand hat sie zu Boden geworfen!
Jetzt kann ich jedes Wetter vorhersagen,
Die Winter sind zu Herbsten geworden.

Diese meine Sehnsucht nach vergangener Zeit
Peitscht mich und schlägt mir ins Gesicht.
Ich möchte nicht an Magie glauben,
An die nur irgendeine Nacht erinnert...

Seltsame Träume führen mich in die Vergangenheit,
Viele meiner Gesichter sehe ich im Spiegel;
Irgendwo fern verläuft jener goldene Weg,
Den ich nicht verstehen kann...

Ich kann meine Finger zur Faust ballen,
Ich kann auch schlagen und zerschmettern!
Jetzt stoße ich auf strenge Regeln,
Immer seltener kann ich lächeln.

Oh, wo ist mein Pfad, wo ist der Weg,
An dessen Rand ich Blaubeeren pflückte?
Jetzt bringe ich keinen Kuchen mehr zum Nachbarn -
Der Maxi-Markt ist mein Nachbar.

Aber das weiß ich,
Dass kein Mensch,
Allein etwas anderes ändern kann als sich selbst.
Ich weiß, dass derjenige durch Höllen geht,
Der das Gestern sucht...