Текст и перевод песни Johanna Kurkela - Kotiin

Kotiin

Aamuyöstä laukun pakkasin ja lensin Afrikkaan
Taakse katsomatta, punaista maata kulkemaan
Silti maailman tuolla puolen mulle paikka pöytään katetaan
Ja huuruisessa ikkunassa tutut kasvot odottaa

Sinä iltana, kun hyinen tuuli laulaa talon raoista
On haalistuneet kasvot valokuvassa
Näkyy pieni hahmo pihan portilla
Kävelevän kotiin

Varpaitteni välissä mä tunsin meren suolaisen
Ja jokaisilta kasvoilta luulin löytäneeni läheisen
Ja yöllä sillä lämpimällä hiekkarannalla
Mietin, näyttääkö vanhat kotikulmat vielä samalta
Ja muistaako ne mua

Sinä iltana...

Vaikka näkis suurimman vesiputouksen
Sen juurella kaupungin kultaisen
On onni todellista vasta kun jakaa sen

Ja tänä iltana, kun hyinen tuuli laulaa talon raoista
On haalistuuneet kasvot valokuvassa
Näkyy pieni hahmo pihan portilla

Kun hymyn kaari hupun alta paljastuu
Takkatulen loimu silmiin heijastuu
Näkyy pieni hahmo teidän ovella
Mä olen tullut kotiin
Mä olen tullut kotiin

Seuraavana aamuna mä hiivin alakertaan uinuvaan
Katan hiljaa pöydän, hyräillen jään muita oottamaan
On mulla sielu levoton ja seikkailijan pää
Silti tänä aamuna laukku pakkaamatta jää

Going Home

In the early morning hours, I packed my bags and flew to Africa
Looking not back, traveling on red earth
Yet on the other side of the world, a place at the table is set for me
And in the frosty window, a familiar face awaits

That evening, when the icy wind sings through the cracks of the house
There are faded faces in the photograph
I see a small figure at the garden gate
Walking home

Between my toes I felt the salty sea
And I thought I had found a loved one in every face I saw
And on that warm sandy beach at night
I wondered if my old haunts still looked the same
And if they remembered me

That evening...

Even if I saw the greatest waterfall
At the foot of a city of gold
Happiness is only real when shared

And on this evening, when the icy wind sings through the cracks of the house
There are faded faces in the photograph
I see a small figure at the garden gate

When the arc of a smile is revealed under the hood
The glow of the fire is reflected in my eyes
I see a small figure at your door
I've come home
I've come home

The next morning I crept downstairs to sleep
I quietly set the table, humming as I waited for the others
My soul is restless and my head is that of an adventurer
Yet this morning, my bags remain unpacked