Текст и перевод песни Juha Vainio - Mies itäsaariston

Mies itäsaariston

Mua Haapasaareen taksivene kyyditsee,
Syysmyöhään turisteja muita kun ei käy.
Eikä asukkaitakaan ole monta sijoillaan.
Mä yhtä sinne lähdin tapaamaan.
Hän rantapolun päässä minut kättelee.
Tuo äijä, jossa eivät ikävuodet näy.
Polku kiertyy ylöspäin, siinä mennään peräkkäin,
Ja ukko tarpoo lujaa edelläin.

Hän katsoo kauas kadonneisiin saariin.
On tutun tuima ilme kasvoillaan.
Muodoltansa muistuttaa ulkoluodon katajaa,
Kuin taittua ei voisi milloinkaan.
"Kas, kun et jäänyt Seurahuoneen baariin"
Hän pysähtyen tekee havainnon.
Kassin pohjaa kopeloin, näytän pullon jonka toin.
Jo naurahtaa mies itäsaariston.

Kun mökissään mies makuun pääsee konjakin,
Jo lähes säyseästi mulle tarinoi:
"Miten oikeasti niin, sitä ennen elettiin."
"Ei asioita tehty kaupunkiin."
Hän eloisasti kuvaa kylät Seiskarin
Ja tytärsaaret, sieltä morsiamen toi.
Sitten lasin pohjaan juo, katseen ulapalle luo
Ja lausuu, että riittääpähän tuo.

Hän katsoo kauas kadonneisiin saariin.
Ne verhoutuvat sumuun kyynelten.
Sitten innostuu taas hän entistäkin enemmän:
"Me omistimme luodon jokaisen!"
Mä tuijotan mun tyttäreni vaariin.
Suursaaressa sen synnyinseutu on.
Vaikka on jo hämärää, silmiin hyvin häämöttää
Tuo kaukoranta itäsaariston.

Hän katsoo kauas kadonneisiin saariin,
Kuin kurkoittaen yli aallokon.
Ja hän elää siksi vaan, että vielä uudestaan
Sais kerran kiertää itäsaariston.

L'homme de l'archipel oriental

C'est un bateau-taxi qui m'emmène à Haapasaari,
Tard dans la saison, alors que les autres touristes ne viennent plus.
Et il n'y a pas beaucoup d'habitants sur place.
Je suis venu pour en rencontrer un.
Il me serre la main au bout du sentier côtier.
Ce vieil homme, dont l'âge ne se voit pas.
Le sentier monte, nous marchons l'un derrière l'autre,
Et le vieil homme marche vite devant moi.

Il regarde au loin vers les îles disparues.
Son visage porte une expression familière et sévère.
Il ressemble à un genévrier d'une île extérieure,
Comme s'il ne pouvait jamais se plier.
"Regarde, tu n'es pas resté au bar de l'hôtel !"
Il s'arrête et fait une remarque.
Je fouille dans le fond de mon sac, je lui montre la bouteille que j'ai apportée.
L'homme de l'archipel oriental rit.

Lorsque l'homme se laisse aller à savourer son cognac dans sa cabane,
Il me raconte presque gentiment :
"C'est comme ça que l'on vivait autrefois."
"On ne faisait pas les choses à la ville."
Avec animation, il décrit les villages de Seiskarin
Et les îles filles, d'où il a ramené sa femme.
Puis il vide son verre, jette un regard sur l'horizon
Et dit que ça lui suffit.

Il regarde au loin vers les îles disparues.
Elles sont enveloppées de brouillard comme de larmes.
Puis il se montre encore plus enthousiaste :
"On possédait chaque îlot !"
Je fixe ton grand-père.
Sa terre natale est sur Suursaari.
Même s'il fait déjà sombre, je distingue bien
Cette côte lointaine de l'archipel oriental.

Il regarde au loin vers les îles disparues,
Comme s'il tendait la main par-dessus les vagues.
Et il ne vit que pour cela, pour pouvoir à nouveau
Faire le tour de l'archipel oriental un jour.