Текст и перевод песни Juice Leskinen - Juuret

Juuret

Vajaus miehistössä kesken jääneen talkoon,
Musta mies lyö lapionsa nietokseen.
Taloyhtiössä lippu puolisalkoon,
Maaliskuussa tuuli pyyhkii kyyneleen.

Meitä sadatteluttavat sormet jäiset
Pappi ylitöinä kertoo juttujaan
Kahvipöydän luona vitsit väkinäiset
Aivot autioina soivat hysteriaa tulvillaan.

Hän nyt jostain katsoo meidän ihmisvanaa
Ehkä hymyilee, hän saattaa naurahtaa, hah
Ylistystä vain, ei yhtään pahaa sanaa
Kuinka paljon pikku juttu aikaan saa.

Kuinka ahkerasti joskus töitä tehtiin
Iltayöstä aina aamuaurinkoon
Yksi kuolema ja naama kaikkiin lehtiin,
Korppikotkat, niiltä viimein myötämieltä saanut oon.

Keskiyöllä, kun peijaiset hiljenee,
Outo kulkija vaeltaa.
Painaa korvansa maahan ja kuuntelee
Oman verensä kohinaa.
Lintuviidasta tuuli nyt unta tuo,
Kukat kuihtuvat huurteeseen.
Kaikki häipyy kuin ois ollut unta tuo,
Matkaa huomeneen.

Onko taivaassa hän nyt vai helvetissä,
Tyhmä kysymys, se vastaamatta jää.
Yhdentekevää hän olkoon vaikka missä,
Joka paikassa on monta ystävää.

Uusi aamu, käymme kiinni työhön uuteen
Vielä silmissämme suola kirveltää.
Vaikka jaksaisimme elää ikuisuuteen
Joka kerta meistä tuntuu että kaikki kesken jää...

(Hän palannut on juurilleen
Hän palannut on juurilleen
Hän palannut on juurilleen
Hän palannut on juurilleen...
...juurilleen...
Hän palannut on juurilleen...
...juurilleen...
Hän palannut on juurilleen...
...juurilleen...
Hän palannut on juurilleen...)

(Laudamus te, benedicamus te,
Adoramus te, glorificamus te.
Laudamus te, benedicamus te,
Adoramus te, glorificamus te)

Hän on poistunut hommansa tehtyään
Hän on ansainnut seppeleen
Joilla kesken on työnsä
Ne painaa pään
Ja ne puhuvat hiljakseen.
Uusi aamu ja viikko ja uusikuu
Me elämme edelleen
Sillä puusta, jos pystyyn se kuivettuu,
Saa vain koristeen.

(Hän palannut on juurilleen
Hän palannut on juurilleen
Hän palannut on juurilleen
Hän palannut on juurilleen
Hän palannut on juurilleen
Hän palannut on juurilleen
Hän palannut on juurilleen)

Siellä jonottaa hän luona taivaan portin,
Tilaa oluen ja selaa Iltistään.
Portsarikin hymyilee ja tarjoo Nortin,
Eikä vaadi lomakkeita täyttämään.
Hän saa kitaran ja kunnon jenkkikamaa.
Katsoo väkeä, taas monta vainajaa.
Pari sointua hän näppää Alabamaa,
Loppuillan käsivarsiin nimmareita raapustaa.

Itsesääliämme jäämme murehtimaan,
Emme ymmärtää voi mitään ennen kuin
Hänen laillaan saamme homman viimein himaan
Maailmamme keinutamme alassuin.

Nikkekään ei enää saavu aulaan,
Hänkin uskoi löytäneensä satumaan.
Sinne päästäkseen hän kiskoi narun kaulaan,
Sitä koko loppuelämänsä joutui katumaan.

Racines

Manque de main-d'œuvre au milieu du chantier inachevé,
L'homme noir frappe sa pelle sur le sol.
Dans l'immeuble, le drapeau est à moitié hissé,
En mars, le vent essuie une larme.

Des doigts glacés nous pointent du doigt,
Le prêtre, en heures supplémentaires, raconte ses histoires,
Autour de la table à café, des blagues forcées,
Des cerveaux déserts résonnent d'hystérie.

Il nous regarde maintenant, d'où il est, notre vieux monde,
Peut-être sourit-il, il pourrait rire, hah,
Que des éloges, pas un seul mauvais mot,
Combien de petites choses le temps peut-il faire.

Combien de fois avons-nous travaillé dur dans le passé,
Du soir jusqu'au lever du soleil,
Un décès et un visage dans tous les journaux,
Les vautours, j'ai enfin obtenu leur approbation.

À minuit, lorsque les funérailles se calment,
Un étrange voyageur erre.
Il colle son oreille au sol et écoute
Le rugissement de son propre sang.
Le vent apporte maintenant le sommeil de la campagne,
Les fleurs se fanent dans le givre.
Tout disparaît comme si c'était un rêve,
Un voyage vers demain.

Est-il au paradis ou en enfer maintenant,
Une question stupide, elle reste sans réponse.
Peu importe où il est, même s'il est partout,
Il a beaucoup d'amis partout.

Nouveau matin, nous nous attaquons au travail,
Le sel pique encore dans nos yeux.
Même si nous pouvions vivre éternellement,
Chaque fois, nous avons l'impression que tout est inachevé...

(Il est revenu à ses racines,
Il est revenu à ses racines,
Il est revenu à ses racines,
Il est revenu à ses racines...
...à ses racines...
Il est revenu à ses racines...
...à ses racines...
Il est revenu à ses racines...
...à ses racines...
Il est revenu à ses racines...)

(Nous vous louons, nous vous bénissons,
Nous vous adorons, nous vous glorifions.
Nous vous louons, nous vous bénissons,
Nous vous adorons, nous vous glorifions)

Il est parti après avoir fait son travail,
Il a mérité une couronne,
Ceux dont le travail est inachevé
Ils pèsent sur la tête
Et ils parlent à voix basse.
Nouvelle matinée, nouvelle semaine, nouvelle lune,
Nous vivons toujours,
Car un arbre, s'il se dessèche debout,
Ne fait que servir de décoration.

(Il est revenu à ses racines,
Il est revenu à ses racines,
Il est revenu à ses racines,
Il est revenu à ses racines,
Il est revenu à ses racines,
Il est revenu à ses racines,
Il est revenu à ses racines)

Il attend là près des portes du ciel,
Il commande une bière et parcourt son "Iltis".
Le portier sourit aussi et offre un "Nortin",
Il ne demande pas à remplir des formulaires.
Il reçoit une guitare et de bons produits américains.
Il regarde les gens, beaucoup de morts encore.
Il joue quelques accords d'Alabama,
Il signe des autographes sur les bras jusqu'à la fin de la soirée.

Nous restons à ruminer notre auto-apitoiement,
Nous ne pouvons rien comprendre avant que
Comme lui, nous ayons enfin terminé le travail,
Nous balancerons notre monde à l'envers.

Nikke n'arrive plus au hall,
Lui aussi a cru avoir trouvé un pays de conte de fées.
Pour y arriver, il a mis une corde autour de son cou,
Il a dû le regretter toute sa vie.