Norjalainen Villapaita - Juice Leskinen перевод на немецкий

Norjalainen Villapaita

Mies tuli vuonolta näyttäen huonolta norjalaispaitoineen,
Poljennon rennon ja hennon John Lennon loi viehätystaitoineen.

Könysin taksista, eipä oo kaksista, kaimani kritisoi.
Jotenkin kireellä, oudolla vireellä, sielussain city soi.

Korkkasin tuomiset, heitimme huomiset aaltoihin ahtoisiin.
Hukuimme vaivaisiin, tuumiin ja taivaisiin, voimakastahtoisiin.
Aamussa kuulaassa, seurassa suulaassa, harjoitin viihdyntää.
Lauloimme tuttuja, uusia juttuja, joissa on sydän ja pää.

HEA! HEA! HEA! HEA!
Me hoilattiin hiljaa, ja vuonolla virtemme soi.
Sen kertasi kaiku ja puseron sisältä lehahti lentoon se aamuinen koi.

Puhuimme Junnusta, sanoin en tunnusta jatketta perinteen.
Kaikki se kyllä on päittemme yllä ja sen vähin erin teen.

Joimme sen putelin, niksejä utelin, hiukkasen painittiin.
Elää kenties, joka päivä se mies joka rentuksi mainittiin.

HEA! HEA! HEA! HEA!...
Me hoilattiin hiljaa, ja vuonolla virtemme soi.
Sen kertasi kaiku ja puseron sisältä lehahti lentoon se aamuinen koi.

Varjoja kaihdoimme, riimejä vaihdoimme, röökiä kiskottiin.
Kaukainen pohjoinen, hyytävän sohjoinen, helteeksi diskottiin.

Elämme, kuolemme, rannoilla vuolemme lastuja laineisiin.
Huutoihin vastaamme, lauseita lastaamme henkiin ja aineisiin.

HEA! HEA! HEA! HEA!
Me hoilattiin hiljaa, ja vuonolla virtemme soi.
Sen kertasi kaiku ja puseron sisältä lehahti lentoon se aamuinen koi.

HEA! HEA! HEA! HEA!
Me hoilattiin hiljaa, ja vuonolla virtemme soi.
Sen kertasi kaiku ja puseron sisältä lehahti lentoon se aamuinen koi.

Norwegischer Wollpullover

Ein Mann kam vom Fjord, sah schlecht aus, in seinem Norwegerpullover,
Einen lockeren und sanften Rhythmus schuf John Lennon mit seiner Charmekunst.

Ich kroch aus dem Taxi, „nicht gerade berauschend“, kritisierte mein Kumpel.
Irgendwie angespannt, in seltsamer Stimmung, klang die Stadt in meiner Seele.

Ich öffnete die Mitbringsel, wir warfen das Morgen in die engen Wellen.
Wir versanken in Kümmernissen, Gedanken und Himmeln, den willensstarken.
Am klaren Morgen, in redseliger Gesellschaft, übte ich mich im Unterhalten.
Wir sangen Bekanntes, neue Geschichten, die Herz und Verstand haben.

HEA! HEA! HEA! HEA!
Wir grölten leise, und am Fjord klang unser Lied.
Das Echo wiederholte es, und aus dem Pullover flatterte die Morgenmotte davon.

Wir sprachen über Junnu, ich sagte, ich erkenne keine Fortsetzung der Tradition an.
All das ist wohl über unseren Köpfen, und ich mache es Stück für Stück.

Wir tranken die Flasche, fragten nach Kniffen, rangen ein wenig.
Vielleicht lebt er, jeden Tag, der Mann, der als Taugenichts bezeichnet wurde.

HEA! HEA! HEA! HEA!...
Wir grölten leise, und am Fjord klang unser Lied.
Das Echo wiederholte es, und aus dem Pullover flatterte die Morgenmotte davon.

Wir mieden Schatten, tauschten Reime, zogen kräftig an den Kippen.
Der ferne Norden, eisig und matschig, wurde zur Hitze vertanzt.

Wir leben, wir sterben, an den Ufern schnitzen wir Späne in die Wellen.
Auf Rufe antworten wir, Sätze laden wir in Geister und Materie.

HEA! HEA! HEA! HEA!
Wir grölten leise, und am Fjord klang unser Lied.
Das Echo wiederholte es, und aus dem Pullover flatterte die Morgenmotte davon.

HEA! HEA! HEA! HEA!
Wir grölten leise, und am Fjord klang unser Lied.
Das Echo wiederholte es, und aus dem Pullover flatterte die Morgenmotte davon.