Tuulten viemää - Kaija Koo перевод на немецкий

Tuulten viemää

Poika kääntää kahvinkeittimen kii
Hän laittaa ikkunan säppiin
Heittää hyvästit huoneelleen
Hän odottelee hissiään
Taas talonmies juovuksissa
Puhuu kuudella kielellään

Tuuli vie kaiken mennessään
On hän ja maailma sodassa keskenään

Tyttö lähtee kotoaan
Isä hautaustoimistostaan
Saapuu saattokeikaltaan
Raitiovaunulla rapakon taa
Hän ajatuksissaan matkustaa
Ja havahtuu kolinaan

Tytön huulet veisivät pojan mennessään
Mutta hän ei ole poikaa nähnytkään

Ja he sopisivat niin hyvin toisilleen
Mutta minkäs teet
He joka päivä toistensa ohi kävelee
Niin kohtalo sanelee
Ja päivä iltaa kohti kuin laiska rosvosakki se raahustaa
Tuulten viemää
Heidän tarinansa kai joskus kirjoitetaan

Vuodet vierii jylisten
On jäänyt jälkiä sen
Muuten kaikki ennallaan
Nainen lähtee kotoaan
Isä firman autolla komeasti
Hautaan saatetaan

Tuuli vie kaiken mennessään
On mies ja maailma sovussa keskenään

Ja he sopisivat niin hyvin toisilleen... (x2)

Kun sitten yö tulee päälle ja lyö miehen kanveesiin
Nainen katselee tähtiin ja yrittää ymmärtää
Tässä kävikin niin

Ja he olisivat sopineet toisilleen, mutta minkäs teit
He joka päivä toistensa ohi käveli
Niin kohtalo saneli...

Vom Winde verweht

Der Junge schaltet die Kaffeemaschine aus
Er schließt das Fenster
Verabschiedet sich von seinem Zimmer
Er wartet auf den Aufzug
Wieder ist der Hausmeister betrunken
Spricht in seinen sechs Sprachen

Der Wind nimmt alles mit sich
Er und die Welt liegen miteinander im Krieg

Das Mädchen verlässt ihr Zuhause
Der Vater sein Bestattungsinstitut
Kommt von einer Trauerfahrt zurück
Mit der Straßenbahn ans andere Ufer
Er fährt in Gedanken versunken
Und erwacht beim Geratter

Die Lippen des Mädchens würden den Jungen mit sich reißen
Aber sie hat den Jungen nicht einmal gesehen

Und sie würden so gut zueinander passen
Aber was soll man machen
Sie gehen jeden Tag aneinander vorbei
So diktiert das Schicksal
Und der Tag schleppt sich zum Abend hin wie eine träge Räuberbande
Vom Winde verweht
Ihre Geschichte wird wohl eines Tages geschrieben werden

Die Jahre rauschen dahin
Spuren davon sind geblieben
Sonst ist alles beim Alten
Die Frau verlässt ihr Zuhause
Der Vater wird im Firmenwagen stattlich
Zu Grabe getragen

Der Wind nimmt alles mit sich
Der Mann und die Welt sind miteinander im Reinen

Und sie würden so gut zueinander passen... (x2)

Wenn dann die Nacht hereinbricht und den Mann zu Boden schlägt
Blickt die Frau zu den Sternen und versucht zu verstehen
Dass es so gekommen ist

Und sie hätten zueinander gepasst, aber was sollte man machen
Sie gingen jeden Tag aneinander vorbei
So diktierte das Schicksal...