Текст и перевод песни Maija Vilkkumaa - Liian Kauan

Liian Kauan

Niin monta yötä
Siinä kalliolla
Oli ihana olla
Tuuli lelli kahta
Rakastavaista
Vähäsen erilaista
Toinen puhui valtateistä
Ja myrskysäistä
Toinen höpisi häistä
Niin monta yötä
Siinä kalliolla
Oli ihana olla

Mut sitten saapui se surkea syys
Sen väsynyt arkinen mitättömyys
Hän oli niin kaunis sinä iltana
Kun mä sanoin: rakas mä en voi olla sun

Ei en aina, se on liian kauan
Aina on liian kauan
Aina on liian kauan
Se painaa päätä
Se öisin herättää

Ja talvi, joo se oli
Niin kovin omituinen
Märkä ja luinen
Ikkunoista hiipi
Huoneisiin räntä
Mä ikävöin häntä
Ja kuljin valtateitä
Ja myrskysäitä
Ja niitä ja näitä
Talvi, joo se oli
Kovin omituinen
Märkä ja luinen

Ja toukokuu multa pimeän vei
Mä kävelin yöt, mietin mitä mä tein
Meri oli niin kaunis sinä aamuna kun
Mä tajusin hän ei oo enää ikinä mun

Ja että aina on liian kauan...

Mut sitten saapui se surkea syys
Sen väsynyt arkinen mitättömyys
Meri oli niin kaunis sinä aamuna kun
Mä tajusin hän ei oo enää ikinä mun

Ja että aina on liian kauan...

Too Long

So many nights
On that cliff
It was wonderful to be there
The wind was caressing two
Lovers
Somewhat different
One talked about highways
And stormy weather
The other babbled about weddings
So many nights
On that cliff
It was wonderful to be there

But then came that dreary autumn
Its weary, mundane insignificance
She was so beautiful that evening
When I said: darling, I can't be yours

No, not always, it's too long
It's always too long
It's always too long
It weighs on my mind
It wakes me up at night

And winter, yeah, it was
So very strange
Wet and muddy
Through the windows crept
Sleet into the rooms
I missed her
And I traveled highways
And stormy weather
And this and that
Winter, yeah, it was
Very strange
Wet and muddy

And May took the darkness from me
I walked the nights, thinking what I had done
The sea was so beautiful that morning when
I realized she would never again be mine

And that it's always too long...

But then came that dreary autumn
Its weary, mundane insignificance
The sea was so beautiful that morning when
I realized she would never again be mine

And that it's always too long...