Haukka Ja Hiljainen Poika - Mikko Kuustonen перевод на немецкий

Haukka Ja Hiljainen Poika

Juoksi tasangon poikki kengätön poika
Joka aamu saman puun juureen
Hän taivasta kaysoi kuin näkisi läpi
Ja kohotti kätensä tuuleen
Pienenä pisteenä kupeesta vuoren
Tunsi haukkansa liidon
Ja onnea täynnä hiljainen poika
Seurasi jokaisen piirron
Kylässä kansa päiväänsä nousi
Joku kohensi pihassaan tulta
Kylmän yön jälkeen lempeään valoon
Herätti auringon kulta
Eikä yksikään aavistaa voinut
Puhumattoman salaisuutta
Eivät nähneet mihin laskeutui lintu
Eivät nähneet kumppanuutta
Pyhä se hetki puuvanhuksen alla
Pyhä se liitto sanoja vailla
Haukka ja hiljainen poika
He istuivat alas kivien suojaan
Lintu pojan olkapäälle
Kumpikin tiesi vapautensa
Ja syyn viipyä täällä
He katsoivat laaksoon ja näkivät kauas
Poika hymyili ystävälleen
Hetkeä myöhemmin linnuista uljain
Levitti siipensä jälleen
Pyhä se hetki puuvanhuksen alla
Pyhä se liitto sanoja vailla
Haukka ja hiljainen poika
Toisinaan suojassa majan
Saa siivet pojista urhein
Hän katselee haukkansa kanssa
Maailmaa miljoonin murhein
Pyhä se hetki puuvanhuksen alla
Pyhä se liitto sanoja vailla
Haukka ja hiljainen poika
Haukka ja hiljainen poika

Der Falke und der stille Junge

Über die Ebene rannte ein Junge barfuß,
jeden Morgen zum Fuße desselben Baumes.
Er schaute zum Himmel, als ob er hindurchsehen könnte,
und hob seine Hände zum Wind.
Als kleinen Punkt an der Seite des Berges
spürte er das Gleiten seines Falken.
Und voller Glück, der stille Junge,
verfolgte jede seiner Bewegungen.
Im Dorf erwachten die Leute zu ihrem Tag,
jemand schürte in seinem Hof das Feuer.
Nach der kalten Nacht, ins sanfte Licht,
erweckte das Gold der Sonne.
Und keiner von ihnen konnte es ahnen,
das Geheimnis des wortlosen.
Sie sahen nicht, wo der Vogel landete,
sie sahen die Partnerschaft nicht.
Heilig ist der Moment unter dem alten Baum,
heilig ist der Bund ohne Worte.
Der Falke und der stille Junge.
Sie setzten sich in den Schutz der Steine,
der Vogel auf die Schulter des Jungen.
Jeder von ihnen kannte seine Freiheit
und den Grund, hier zu verweilen.
Sie schauten ins Tal und sahen weit,
der Junge lächelte seinen Freund an.
Einen Moment später, der stolzeste der Vögel,
breitete seine Flügel wieder aus.
Heilig ist der Moment unter dem alten Baum,
heilig ist der Bund ohne Worte.
Der Falke und der stille Junge.
Manchmal im Schutz der Hütte
bekommt der tapferste der Jungen Flügel.
Er betrachtet mit seinem Falken
die Welt mit Millionen von Sorgen.
Heilig ist der Moment unter dem alten Baum,
heilig ist der Bund ohne Worte.
Der Falke und der stille Junge.
Der Falke und der stille Junge.