Текст и перевод песни Tapio Rautavaara - Peltoniemen Hintriikan surumarssi

Peltoniemen Hintriikan surumarssi

On suo, pitkospuut
Tienä on vain pitkospuut
Ja ne vie luokse töllin harmaan
Töllin huolen harmaan
Pois on asukas
Autioituu pirtti ja seinät sammaloituu
Pois veivät Peltoniemen Hintriikan

Hän sai köyhyyden
Osakseen sai köyhyyden
Vierahaks joskus hallan varmaan
Joskus hallan varmaan
Nyt on huoli pois
Lopun saivat puute ja huolet
Maiset vaivat
Pois veivät Peltoniemen Hintriikan

Ja onni ihmeellinen vasta
Onhan Hintriikasta
Päästä jälleen kuulemaan
Miten veisataan
Niin harvoin tänne tuolta
Hallaiselta suolta
Köyhä joutaa lähtemään
Leipäkiireiltään
Toi äiti pienen Hintriikkansa kerran
Kastejuhlaan Herran

Jäi jo kauas taa
Aika leikin, nuorena kirkkoon sitten veikin
Mies, rakas Peltoniemen Hintriikan

Ei elä onni hallasuolla
Siellä kukka kuolla
Tahtoo ennen aikojaan
Kesken nuoruuttaan
Niin myöskin päivä koitti
Jolloin kellot soitti
Puolisolle Hintriikan
Hetken muutaman
Sai kohtalokseen suon ja töllin harmaan
Töllin huolen harmaan

Pois on asukas
Autioituu pirtti ja seinät sammaloituu
Pois veivät Peltoniemen Hintriikan

Peltoniemen Hintriikan Funeral March

There is a protection, duckboards
The road is only duckboards
And they lead to the grey cottage
The grey cottage of worry
The inhabitant is gone
The cottage is deserted and the walls are mossy
Peltoniemen Hintriikka has been taken away

She received poverty
She received her share of poverty
Sometimes a stranger to the frost, maybe
Sometimes a stranger to the frost, maybe
Now the worry is gone
The want and worries have ended
Earthly troubles
Peltoniemen Hintriikka has been taken away

And a wonderful happiness instead
Hintriikka has
To hear again
How it is sung
So rarely here from there
From that frosty moor
The poor can afford to leave
From their bread hustle
Her mother once brought little Hintriikka here
To the Lord's baptismal feast

It has long since passed
The time of play, then she was brought to church as a young woman
Husband, beloved Peltoniemen Hintriikka

Happiness does not live on the frosty moor
There the flower wants to die
Before its time
In the midst of its youth
So the day also dawned
When the bells rang
For Hintriikka's spouse
For a few moments
The moor and the grey cottage became her fate
The grey cottage of worry

The inhabitant is gone
The cottage is deserted and the walls are mossy
Peltoniemen Hintriikka has been taken away