Текст и перевод песни Tapio Rautavaara - Reissumies ja kissa

Reissumies ja kissa

(Säv. & san. Reino Helismaa)
On ilta myöhä, taipaleella muuan reissumies.
Hän viheltelee kulkeissaan.
Hän mistä tulee, minne menee, taivas yksin ties.
On musta kissa seuranaan.
Mut kylmä alkaa ahdistella miestä hilpeää.
Hän kaipaa varmaan kotia ja lieden lämpimää.
On ilta myöhä, taipaleella muuan reissumies.
Hän viheltelee kulkeissaan
Tienlaidassa hän näkee mökin pienen, aution
Ja ovi sen on raollaan.
Se turvapaikkaa tietää, siinä kylmänsuoja on
Ja reissumies on iloissaan.
Hän kissaansakin kutsuu: "Mihin mirri häipyi, hei?"
Mut poissaolo kissan häntä kauan vaivaa ei.
On oma nahka lähinnä ja lämpö tärkeää.

On liedessä, voi ihme, pari hiiltä hehkuvaa.
Hän takan ääreen hapuilee.
Ei uskalla nyt heikkoon hehkuun edes puhaltaa,
Se sinälläänkin riittänee.
Hän käsiänsä ojentelee lieden lämpimään
Ja jokin kaunis muisto lämmittää kai sydäntään.
Niin tuli aamu, arjen koura utulinnan kaas.
On reissumiehen kylmä taas
On päällä kylmän tuhan kissa yötään viettänyt
Ja kiilusilmät hehkun loi.
Sen minkä luuli hiillokseksi, kissa onkin nyt,
Kun aamu valon tupaan toi.
Mut reissumies ei moista jouda ajattelemaan,
Vaan vihellellen tielle työntyy kissa mukanaan.
Hän mistä tulee, minne menee, taivas yksin ties.
On taipaleella reissumies.

The Travelling Man and the Cat

(Music & lyrics by Reino Helismaa)
It's late at night, on a path a traveling man.
He whistles as he walks along.
Where he comes from, where he goes, only heaven knows.
A black cat is his companion.
But the cold starts to bother the cheerful man.
He probably longs for home and the warmth of the stove.
It's late at night, on a path a traveling man.
He whistles as he walks along.
By the roadside he sees a small, deserted cottage
And its door is ajar.
It means a place of refuge, a shelter from the cold
And the traveling man is overjoyed.
He calls his cat too: "Where have you gone, kitty?"
But the cat's absence doesn't bother him for long.
His own skin is closest and warmth is important.

In the stove, oh wonder, a couple of embers glow.
He fumbles towards the fireplace.
He doesn't dare to blow on the feeble glow,
That should be enough in itself.
He holds out his hands to the warmth of the stove
And some beautiful memory seems to warm his heart.
So morning came, the claw of everyday life extinguishes the fog castle.
The traveling man is cold again.
The cat has spent the night on his lap
And its shiny eyes glow.
What he thought were embers, is now the cat,
When morning brought light to the cottage.
But the traveling man doesn't have time to think about that,
But whistles along the road with his cat.
Where he comes from, where he goes, only heaven knows.
The traveling man is on his way.