Текст и перевод песни Tuomari Nurmio - Hullu Puutarhuri

Hullu Puutarhuri

Hullu puutarhuri hosuu
Isot sakset käsissään
Leikkaa joltain jalan,
Joltain nenän,
Joltain koko pään
Maahan raudan kyntämään
Se kylvää myrkkyjään
Eikä säästä yhtäkään
Joka tielle osuu

Taas nuo tylyt kasvot
Pronssiin valetaan
Uuden lipun alla kansa
Seuraa johtajaa
Joka suutelee lapsiaan
Kylmillä huulillaan
Ja johtaa heidät harhaan
Kuoleman puutarhaan

Kukaan ei voi enää
Luottaa keneenkään
Eikä itseensä yhtään
Sen enempää
Suut auki, silmät kiinni
Sitä ylistetään
Joka syöttää heille
Päänsä mädät hedelmät

He näkevät vain sen mitä
Heille näytetään
Ja kuulevat
Korvissaan rukouksen
Tykinruoka marssii
Sinne minne käsketään
Kaulassaan pienet hopeaiset
Taivaan avaimet

Heitä valvotaan,
Vainotaan ja ilmiannetaan
Heidät saadaan uskomaan
Suureen johtajaan
Heidät opetetaan rakentamaan
Omat vankilansa
Ja pakotetaan kaivamaan
Omat hautansa

Hullu puutarhuri hosuu
Isot sakset käsissään
Leikkaa joltain jalan,
Joltain nenän,
Joltain koko pään
Maahan raudan kyntämään
Se kylvää myrkkyjään
Eikä säästä yhtäkään
Joka tielle osuu

Le jardinier fou

Le jardinier fou s'agite
De grosses cisailles dans les mains
Il coupe à quelqu'un une jambe,
À quelqu'un un nez,
À quelqu'un toute la tête
Pour planter le fer dans la terre
Il sème son poison
Et ne ménage personne
Qui croise son chemin

Encore ces visages froids
Sont coulés dans le bronze
Sous un nouveau drapeau, le peuple
Suit son leader
Qui embrasse ses enfants
Avec des lèvres froides
Et les conduit à l'égarement
Vers le jardin de la mort

Personne ne peut plus
Faire confiance à personne
Ni à soi-même
Davantage
Les bouches ouvertes, les yeux fermés
On le loue
Celui qui leur nourrit
Leurs têtes avec des fruits pourris

Ils ne voient que ce qu'on
Leur montre
Et ils entendent
Dans leurs oreilles la prière
La chair à canon marche
Là où on les commande
Autour de leur cou, des petites clés en argent
Pour les portes du ciel

On les surveille,
On les persécute et on les dénonce
On les amène à croire
Au grand leader
On les apprend à construire
Leurs propres prisons
Et on les force à creuser
Leurs propres tombes

Le jardinier fou s'agite
De grosses cisailles dans les mains
Il coupe à quelqu'un une jambe,
À quelqu'un un nez,
À quelqu'un toute la tête
Pour planter le fer dans la terre
Il sème son poison
Et ne ménage personne
Qui croise son chemin