Текст и перевод песни Vesa-Matti Loiri - Aurinkolaulu

Aurinkolaulu

On monta uskoa päällä maan
Ja toinen toista kiittää
Mut laulajilla yks usko on vaan
Eliniäksi hälle se riittää
Min' verran meissä on lempeä
Sen verran meissä on iäistä
Sen verran meistä myös jäljelle jää
Kun päättyvi pähäivä tää

Kuka tietävi, mistä me tulehemme
Ja missä on matkamme määrä
Hyvä että me sitäkin tutkihimme
Ei tutkimus ole väärä
Mut yhden me tiedämme varmaan vaan
Me kuljemme kumpuja mustan maan
Ja täällä meidän on eläminen
Miten taidamme paharhaiten

Me olemme kaikki nyt laivalla
Jaha kynnämme suurta merta
Me synnyimme tänne vaivalla
Ja vaivalla kuolemme kerta
Mut se mikä niiden on välillä
Se olkohon lämpöä, lempeä
Kas, yössä kun yhtehen sattuu kaks
Käy kulkukin helpommaks

Mut emmehän yössä vain astuhukaan
Myös aamussa astehelemme
Vaikk' kuljemme kumpuja mustan maan
Niin maassa tok' kiinni emme
Tääll' onhan niin paljon muutakin
Kuin multaa, on kaunista, kultaakin
Kun elämän ääriltä etsimme vain
Tai kuiluista kuolehevain

Tai katsokaa, miten lainehet
Ikikauniisti rantoja kaulaa!
Tai kuunnelkaa, miten lintuset
Ikilempeesti lehdoissa laulaa!
Tai ootteko nähnehet illan kuun
Ja kuullehet kuisketta metsän puun
Min' ylitse valkeat hattarat
Suvitaivaalla vaeltavat?

Tai ootteko koskaan te painaneet
Pään kesäistä nurmea vastaan
Kun heinäsirkat on helisseet
Jaha raikunut laulu rastaan
Sinikellot tokko ne keinuivat
Lepinkäiset tokko ne leijuivat
Ne tuoksuiko kukkaset tuhannet
Sitä hetkeä unhota et

Tai ootteko mennehet milloinkaan
Tehe aamulla järvehen rantaan
Kun aurinko noussut on aalloistaan
Jaha paistanut valkosantaan
Vesi välkkyikö tyynenä heijastuin
Sumun keskeltä nousiko seijastuin
Sadun saaret, niemet ne terheniset
Sitä utua unhota et

Oi, ootteko silloin te tunteneet
Maan luonnossa maailman Luojan
Oi, ootteko silloin te löytäneet
Yön aaveilta armahan suojan
Ja ootteko silloin te itkeneet
Ja hyviä olleet ja hymyilleet
Oi, ootteko silloin te lempinehet
Sitä lempeä unhota et

Soi, helise siis, sävel hempehein
Halo aaltoja, laulajan haaksi
Käy purjehin täysin ja pullistuvin
Jätä välkkyvä jälkihi taaksi
Ja vaikka mun nuorena laineet vei
Niin eipä se hukkahan vaipunut, ei
Joka upposi laulujen laineisiin
Ja untensa unelmiin

Sun Song

There are many faiths upon the earth,
And each one sings its praise.
But singers have just one belief,
It's enough for them all their days.
As much gentleness as we hold,
That much of us is eternal.
That much of us will also remain,
When this day comes to its final refrain.

Who knows where we come from,
And where our journey's end may be?
It's good that we explore such things,
For exploration sets us free.
But one thing we know for certain,
We walk the hills of the black earth,
And here we must live our lives,
As best we can, for all we're worth.

We are all on a ship now,
And we plough the vast sea.
We were born here with difficulty,
And with difficulty we shall die, you and me.
But that which lies between,
Let it be warmth, let it be tender.
For when two meet in the night,
Even the journey becomes more slender.

But we don't just walk in the night,
We also walk in the morning light.
Though we walk the hills of the black earth,
We are not bound to it, since our birth.
There is so much more here,
Than just soil, there is beauty, there is gold.
When we only search for the edge of life,
Or in the depths of death, where shadows are rife.

Or look, how the waves,
So eternally beautifully caress the shores!
Or listen, how the birds,
Sing eternally sweetly in the groves!
Or have you seen the evening moon,
And heard the whisper of the forest tree?
As the white clouds above,
Wander across the summer sky, free?

Or have you ever pressed your head,
Against the summer grass so green?
When the grasshoppers have chirped,
And the blackbird's song has been keen.
Did the bluebells sway,
Did the butterflies gently fly?
Did the thousands of flowers smell sweet?
That moment, you'll never forget.

Or have you ever gone,
To the lake shore in the morning's grace?
When the sun has risen from its waves,
And shone upon your face.
Did the water shimmer as a calm reflection?
Did a mirage rise from the midst of the mist's collection?
The fairy tale islands, the sharp headlands so clear,
That mist, you'll never hold it dear.

Oh, did you feel then,
The Creator of the world in nature's hold?
Oh, did you find then,
A loving shelter from the ghosts of old?
And did you cry then,
And were you good and smiled with glee?
Oh, did you love then?
That love, you'll never truly see.

Play, gentle melody, ring out so sweet,
Embrace the waves, oh singer's boat so fleet.
Sail on, full and swelling with pride,
Leave a shimmering trail behind the tide.
And though the waves took me young,
I did not drown, no, I'm not among,
Those who sank into the waves of song,
And into their dreams, where they belong.