Hän katoaa - Yö перевод на немецкий

Hän katoaa

Oli päivät niin kuin lentohiekkaa joka pikkuhiljaa vähän kerrallaan minut syövereihin sai ja sitä pelkään totta kai kun ei tanssia voi pakkopaidassaan.
Niin palaan viattomuuden aikaan, jolloin rakkaus onnesta itkemään.
Jo aikaa sitten huomasin olen täällä ennenkin minä ollut mutta oppinut en mitään.
Kuulen sunnuntaiaamuisin kaukaa junan äänen.
En viimeistä vaunua voi tavoittaa.
Niin kauas pois vieden kaiken tuon menneen ja huomaan kun hän katoaa.
Vielä joskus kaipaan häntä paljonkin, mutta tiedän mitä tuo hän tullessaan.
Hetken huuman ihanan, vaan myös kasvot kuoleman.
Pelkään etten nouse enää milloinkaan.
Taas palaan viattomuuden aikaan.
Muistan illat, jolloin vielä rukoilin.
Tänään pettää itseään, ehkä pääsee synneistään.
Silti ristillä voi kuolla kuitenkin.
Kuulen sunnuntaiaamuisin kaukaa junan äänen.
En viimeistä vaunua voi tavoittaa.
Niin kauas pois vieden kaiken tuon menneen ja huomaan kun hän katoaa.
Instrumental Oli päivät niin kuin lentohiekkaa.
Enää öistä, niitä erottanut en.
Vaan mistä silloin voimaa saan, jos hän saapuu uudestaan?
Sillä hauras taitaa olla ihminen.
Kuulen sunnuntaiaamuisin kaukaa junan äänen.
En viimeistä vaunua voi tavoittaa.
Niin kauas pois vieden kaiken tuon menneen ja huomaan kun hän katoaa.
Instrumental Kauas pois vieden kaiken tuon menneen ja huomaan kun hän katoaa.

Sie verschwindet

Die Tage waren wie Treibsand, der mich langsam, Stück für Stück, in den Abgrund zog, und das fürchte ich natürlich, denn man kann nicht in einer Zwangsjacke tanzen.
So kehre ich zurück zur Zeit der Unschuld, als die Liebe mich vor Glück weinen ließ.
Schon vor langer Zeit bemerkte ich, ich war schon einmal hier, aber ich habe nichts gelernt.
An Sonntagmorgen höre ich aus der Ferne das Geräusch eines Zuges.
Den letzten Waggon kann ich nicht erreichen.
So weit fort, alles Vergangene mitnehmend, und ich bemerke, wie sie verschwindet.
Manchmal vermisse ich sie noch sehr, aber ich weiß, was sie mitbringt, wenn sie kommt.
Einen Moment wunderbaren Rausches, aber auch das Antlitz des Todes.
Ich fürchte, dass ich niemals wieder aufstehen werde.
Wieder kehre ich zurück zur Zeit der Unschuld.
Ich erinnere mich an die Abende, an denen ich noch betete.
Heute betrügt man sich selbst, vielleicht wird man seine Sünden los.
Trotzdem kann man dennoch am Kreuz sterben.
An Sonntagmorgen höre ich aus der Ferne das Geräusch eines Zuges.
Den letzten Waggon kann ich nicht erreichen.
So weit fort, alles Vergangene mitnehmend, und ich bemerke, wie sie verschwindet.
Instrumental Die Tage waren wie Treibsand.
Von den Nächten konnte ich sie nicht mehr unterscheiden.
Aber woher nehme ich dann die Kraft, wenn sie wiederkommt?
Denn zerbrechlich ist wohl der Mensch.
An Sonntagmorgen höre ich aus der Ferne das Geräusch eines Zuges.
Den letzten Waggon kann ich nicht erreichen.
So weit fort, alles Vergangene mitnehmend, und ich bemerke, wie sie verschwindet.
Instrumental Weit fort, alles Vergangene mitnehmend, und ich bemerke, wie sie verschwindet.