Текст и перевод песни kls. - Kuoliaaksi Vaiettu

Kuoliaaksi Vaiettu

Kuulas keskiviikkoaamu
Uusi päivä käytävään heijastuu
Ja tuttu kaava toistetaan
Taas yksi tavallinen aamu
Hänet ympäröidään
Ja erilaisuus otsaan lattialla leimataan
Ja nauru peittää viiltävän hiljaisuuden

Taas kuoliaaksi vaietaan
Ja katse painuu lattiaan
Ja niin he haihtuvat kokonaan
Taas kuoliaaksi vaietaan
Ei kukaan nosta sormeaan
Ja niin he haihtuvat kokonaan

Kuulas keskiviikko aamu
Uusi päivä käytävään avautuu
Ja päivät toistaa toisiaan
Taas yksi tavallinen aamu
Kun hän kyyneleitään on koko yön niellyt
Toivoessaan kuolemaa
Ja nauru peittää viiltävän hiljaisuuden

Taas kuoliaaksi vaietaan
Ja katse painuu lattiaan
Ja niin he haihtuvat kokonaan
Taas kuoliaaksi vaietaan
Ei kukaan nosta sormeaan
Ja niin he haihtuvat kokonaan

Vain nauru peittää hiljaisuuden

Vain nauru peittää hiljaisuuden

Petettyjen
Sorrettujen
Murrettujen
Unohdettujen
Kanssa Jeesus itkee

Taas kuoliaaksi vaietaan
Ei kukaan nosta sormeaan
Ja niin ristit kauloissaan on koristeita vaan

Réduite au silence

Matin de mercredi lumineux
Un nouveau jour se reflète dans le couloir
Et la routine familière se répète
Encore un matin ordinaire
Elle est entourée
Et la différence est gravée sur son front au sol
Et le rire couvre le silence tranchant

Elle est à nouveau réduite au silence
Et son regard se pose sur le sol
Et ainsi, elle disparaît complètement
Elle est à nouveau réduite au silence
Personne ne lève le doigt
Et ainsi, elle disparaît complètement

Matin de mercredi lumineux
Un nouveau jour s'ouvre sur le couloir
Et les jours se répètent les uns les autres
Encore un matin ordinaire
Alors qu'elle a avalé ses larmes toute la nuit
En espérant la mort
Et le rire couvre le silence tranchant

Elle est à nouveau réduite au silence
Et son regard se pose sur le sol
Et ainsi, elle disparaît complètement
Elle est à nouveau réduite au silence
Personne ne lève le doigt
Et ainsi, elle disparaît complètement

Seul le rire couvre le silence

Seul le rire couvre le silence

Les trahis
Les opprimés
Les brisés
Les oubliés
Avec Jésus, elle pleure

Elle est à nouveau réduite au silence
Personne ne lève le doigt
Et ainsi, les croix à leur cou ne sont que des ornements