Lyrics




Poika ravintolaan astui juomia juomaan
Siellä tutustui hän sitten muutamaan kuomaan
Miehet illanmittaan pyysi yhä lisää tuomaan
Näetsen juoma hieman
Auttaa tunnelmaa luomaan
Sanoi kuoma olet hieman tuiskeessa huomaan
No tämän tunnelman kai pystyt mulle suomaan
Alkoi pojan siinä mieli tehdä pikku palaa
Hänpä valitsi menyyltä paistettua kalaa
Syönnin jälkeen vilkaisi hän naisia salaa
Tuota pikaa naisia tanssin pyörteessä halaa
Käsi sydämmellä vannoi jopa lemmenvalaaa
Nainen nauroi vain ja lauloi lalalaa
Tanssittiin - vai niin
Poika hieman horjahti nojaa
Nainen silloin läheni ahaa
Ja yhtäkkiä kaiken kansan
Keskellä he pussas ja taas tanssittiin vai niin
Se vaikutti myös tunnelmiin kas vaan
Ja sitten hieman kiihkeiltiin - ahaa
Ja hiukan innostutiin ja poikapa milteipä kopeloikin
Solo
Poikaa seuraavana päivän oli okei
Vaikka hän ei tunnelmassa enää ollutkaan ei
Niin hän silti muisti kuinka paistettu sei
Herkkusienten kanssa hältä nälän jo vei
Muisti tanssiessa huutaneensa helei
Olettekste muutkin ihan heihei
Poika itseksensä silloin huusi ahoi
Jopa pojan päässä illan tunnelma taas soi
Muisti parketinkin jolla tanssia voi
Niinpä ravintolaan jälleen katseen hän loi
Miltei samassa jo juoman tarjoilija toi
Poika huusi hälle jälleen moi
Siispä poika jälleen riemumielellä juo
Hyvät juomat oikein hienon tunnelman luo
Miehet orkesterin soittaa mainiot nuo
Naisten lanneliike ilon silmälle suo
Joka ilta aina lisää tuttuja tuo
On tunnelmainen viinivirran vuo
Siispä poika jälleen riemumielellä juo
Hyvät juomat oikein hienon tunnelman luo
Miehet orkesterin soittaa mainiot nuo
Naisten lanneliike ilon silmälle suo
Joka ilta aina lisää tuttuja tuo
On tunnelimaisen tunnelmainen
Tunnelimaisen tunnelmainen
Tunnelimaisen tunnelmainen
Tunnelimainen on tunnelimainen on
Tunnelmainen on viinivirran vuoooo!



Writer(s): joe garland


M.A. Numminen - Kiusankappaleita 1: Singlet, ep:t ja erillisäänitteet 1966-73

1   Tunnelmassa
2   Vihaisuushypoteesi
3   Jos jäsennämme
4   Hevoset ja minä
5   Anomia
6   Rakastuneessa ihmisessä
7   Nuoren aviomiehen on syytä muistaa
8   The World Is...
9   In Order To
10   Oikeus mielipiteen vapauteen (I. Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus 19 & 28 artikla)
11   Jenkka hevosen puhdistamisesta
12   Kaikki linnut laulelevat
13   Ne tieteet jotka käsittelevät yleisiä tosiseikkoja
14   Kun mia virino en la parko de nia parlamento
15   Heidenröslein
16   Ständchen
17   Der stürmische Morgen
18   Liljankukka
19   Suutarin tyttären pihalla
20   Tehtaan vahtimestarit
21   Kissa Vieköön
22   Missä Yösi Vietitkään
23   Jenkka oikeuslaitoksesta
24   Voi, tohtori, kuulkaa! (Estyneen miehen laulu)
25   Jäteveden määritelmä
26   Vesioikeustango
27   Luonnonsuojelujenkka
28   Nainen on häilyvä
29   Il pescatori de perle
30   Energiansäästäjä
31   Säädyllinen mies
32   Postitoimistossa
33   Hautapaikkani
34   Tietämättömyydessään
35   Mies hyppi
36   Miäs tahtoo yäseeks
37   Työpäivä on päättynyt
38   Tiilitehtaan pehtoori
39   Kotiharjun päällä
40   Gramofooni ja muita ihmeitä
41   Kirjasto on neliö
42   Pynnisen perintö
43   Väliaikainen
44   Kömpelö kesäheila
45   Iitin Tiltu
46   Munat jäi vetoketjun väliin
47   Josafatin jenkka
48   Rantasalmen Kyösti
49   Nigeria
50   Korkeushyppy
51   Helga-neidin ei pidä enää mennä kylpyyn
52   Kuutamoserenadi
53   Kinaporin humppa
54   Ilo ilman viinaa
55   Papukaijani ei syö kovia munia
56   20 munaa päivässä




Attention! Feel free to leave feedback.
Loading
Loading