Lyrics




Tämä on vanha tarina
Kerran sota-aikana tapahtui näin
Oli oltu pitkällä marssilla ja komppania oli tullut pieneen kaupunkiin
Seuraava päivä oli sunnuntai ja vääpeli komensi pojat kirkkoon
Kun pappi luki rukouksen, niin ne, joilla oli rukouskirja, ottivat sen esiin
Mutta yhdellä sotilaalla ei ollut muuta kuin korttipakka
Jonka hän levitti eteensä kirkon penkille
Vääpeli huomasi kortit ja sanoi: "Sotamies! Kortit pois!"
Kirkonmenojen jälkeen sotamies vangittiin ja vietiin kenttäoikeuteen
Sotatuomari kysyi: "Perustelkaa tekonne, muuten rankaisen teitä kovemmin kuin ketään koskaan!"
Sotamies vastasi: "Herra sotatuomari, olen ollut marssilla melkein koko viikon
Eikä minulla ole Raamattua eikä rukouskirjaa
Mutta toivon, että ymmärrätte vilpittömän selvitykseni"
Näin sanoen sotamies aloitti kertomuksensa:
"Katsokaas, herra sotatuomari, kun näen ässän, muistan, että on vain yksi Jumala
Kakkosesta muistan, että Raamatussa on kaksi osaa, Vanha ja Uusi Testamentti
Kun näen kolmosen, ajattelen Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä
Kun näen nelosen, tulevat mieleeni neljä Evankelistaa: Matteus, Markus, Luukas ja Johannes
Kun näen viitosen, ajattelen viittä viisasta neitsyttä, jotka laittoivat lamppunsa kuntoon
Yhteensä heitä oli kymmenen; viisi ymmärtäväistä, jotka pelastuivat, viisi tyhmää, joilta ovi suljettiin
Kun näen kuutosen, tulee mieleeni, että kuutena päivänä Jumala loi taivaan ja maan
Kun näen seiskan, muistan, että seitsemäntenä päivänä Jumala lepäsi
Ja kun näen kahdeksikon, ajattelen niitä kahdeksaa oikeamielistä, jotka Jumala pelasti vedenpaisumuksesta
Ne olivat Nooa, hänen vaimonsa, heidän poikansa ja poikiensa vaimot
Kun näen yhdeksikön, ajattelen spitaalisia, jotka Vapahtajamme puhdisti vaivoistaan
Yhdeksän kymmenestä ei edes kiittänyt häntä siitä
Kun näen kympin, ajattelen kymmentä käskyä, jotka Jumala antoi Moosekselle kivitaulussa
Kun näen kuninkaan, ajattelen, että on vain yksi Taivasten Valtakunnan kuningas, Jumala kaikkivaltias
Ja kun näen kuningattaren, ajattelen Neitsyt Maariaa, joka on Taivasten Valtakunnan kuningatar
Sotilas on paholainen
Kun lasken yhteen korttipakan pisteet, saan tulokseksi 364
Niitä on vain yksi vähemmän kuin on päiviä vuodessa
Kortteja on 52
Yhtä monta kuin on viikkoja vuodessa
Maita on neljä, yhtä monta kuin on viikkoja kuukaudessa
Kuvakortteja on yhteensä 12, yhtä monta kuin on kuukausia vuodessa
Kussakin maassa on 13 korttia, yhtä monta kuin on viikkoja neljännesvuodessa
Kuten huomaatte, herra sotatuomari, korttipakka on minulle Raamattu, almanakka ja rukouskirja
Hyvät kuulijat, tämä tarina on tosi!



Writer(s): jaakko salo, seppo virtanen


Tapio Rautavaara - Vuosikirja 1976 - 50 Hittiä
Album Vuosikirja 1976 - 50 Hittiä
date of release
10-12-2007

1   Laula kanssain - Sing My Love Song
2   Ramaya
3   Hafanana
4   Mä mistä löytäisin sen laulun
5   Ihminen on tehnyt sen (The Elephant Song)
6   Etsin kunnes löydän sun - Oasis
7   Eilinen
8   Mombasa
9   Hermes
10   Fernando
11   Naiset
12   Säästä Suukkosi Vain
13   1-2-3-4 tulta!
14   Haistakaa Paska Koko Valtiovalta
15   Kotiseutu pohjolassa
16   Hyvää huomenta Suomi - City Of New Orleans
17   Haltin häät
18   Nuoruusmuistoja
19   Variksen saappaat
20   Kun soitti Dallapé
21   Lumikenttien kutsu
22   Verushka
23   Kappale kauneinta Suomea
24   Syysunelma
25   Kuusamo
26   Simpeleen siiat ja Parikkalan piiat
27   Jokkantii
28   Keinussa kesällä kerran
29   Tuikku Murheeseen
30   Häirikkö
31   Mä uskon huomispäivään
32   Kesän lapsi - Viva America
33   Melina
34   Judy Judy
35   Brasilo brasila
36   Nostalgia
37   Korttipakka
38   Jokainen ihminen on laulun arvoinen
39   Palman mainingit
40   Cara Mia
41   Hetki Tää
42   R-A-K-A-S
43   Olen elänyt vain sulle
44   Seilaan
45   Myrskyluodon Maija
46   Moi Moi Moi (Take Me High)
47   Amado Mio




Attention! Feel free to leave feedback.
Loading
Loading