Paroles et traduction Edorf - Jälkiä olemassolosta

Jälkiä olemassolosta

Kun voimakkaimman mielen täyttää hulluus, se on repivää
Sydämissä kuolema ja kurjuus, ja se leviää

Tänäänkin on hyvin hiljasta piilossani
Veden yllä roikun ilmassa ihostani
Sen pinta odottaa värähtämättä tyynenä
Pinnalle putoavaa räjähtävää kyyneltä
Vangitsisin hetken jos tietäisin miten
Pisaroiden ympärillä kiertäisin vaiti
Jos lopun elämäni viettäisin siten
Kolme kertaa minut kieltäisi kaikki
Aallot hukkunutta heittelee, lumi nukkunutta peittelee
Valo on uupunut ja heikkenee
Ei tahdo ylitsensä kajoavan
En tohdi nukahtaa kun pelkään sinun katoavan
Toivon että voisin kuolleista palata
Lakata pelkäämästä, suojella pahalta
Pimeässä paholaisen näkee liikkuvan
Kirkuvan, tulee kova sade, särkee ikkunan

Kun voimakkaimman mielen täyttää hulluus, se on repivää
Kun katson viereeni peiliin, nään kynnet jotka säälimättä repii rikki mieleni seiniä
Sydämissä kuolema ja kurjuus, ja se leviää
Yössä kehtoni keinuu, unohdettujen henkien tuska minun ylläni leijuu

En uskalla lukea enää sanaakaan
Sillä jos vielä lähden, en ehkä palaakaan
Jos pelko ja epäilys vartioivat oveani
En koskaan tule siksi mitä toivon olevani
Ihmisten joukossa minä varjona kuljen
Pimeää tai valoa ei valvoja tunne
Ku näkyjän kourissa hokee sanoja kuulle
Edessä tuomarin joka ei armoa tunne
Ja kun viimein olen kertonut kaiken
Petolliseen ystävyyteen verhotut aikeet
Niin saan polttomerkin kaulaani
Ja jäädä rauhaani kaivamaan routamaahan hautaani
Vieras ääni puhuu kauttani öisin
Kertoo kuinka raunioista alttarin löysin
Vanha mies sidottu rautaisiin köysiin
Pyytää että ranteisiinsa naulani löisin

Kun voimakkaimman mielen täyttää hulluus, se on repivää
Kun katson viereeni peiliin, nään kynnet jotka säälimättä repii rikki mieleni seiniä
Sydämissä kuolema ja kurjuus, ja se leviää
Yössä kehtoni keinuu, unohdettujen henkien tuska minun ylläni leijuu

Jos vielä hetken annat elää
Ryömin näiden okaiden lävitse kun ei jalat kanna enää
Taas vuosia vanhempana herään
Puran auki tätä loputonta lankakerää
Ja jos vielä yhden päivän annat elää
Rampa eläin saa lentää, en kaunaa kanna enää
Ja vaikka ehkä kuolleempana herään
Pitelen nyt käsissäni tätä korutonta lankakerää

Kun voimakkaimman mielen täyttää hulluus, se on repivää
Kun katson viereeni peiliin, nään kynnet jotka säälimättä repii rikki mieleni seiniä
Sydämissä kuolema ja kurjuus, ja se leviää
Yössä kehtoni keinuu, unohdettujen henkien tuska minun ylläni leijuu

Traces of Existence

When the strongest mind is filled with madness, it's tearing
In hearts, death and misery, and it spreads

Today, it's very quiet in my hiding place
Above the water, I'm hanging in the air, out of my skin
Its surface waits, unmoving, calm
For the exploding tear that falls to the surface
I would imprison the moment if I knew how
I would circle around the droplets silently
If I spent the rest of my life this way
Everyone would deny me three times
Waves toss the drowned, snow covers the sleeping
The light is weary and weakens
It doesn't want to shine upon itself
I don't dare to fall asleep because I'm afraid you'll disappear
I wish I could return from the dead
Stop being afraid, protect from evil
In the darkness, you can see the devil moving
Screaming, a heavy rain comes, breaks the window

When the strongest mind is filled with madness, it's tearing
When I look next to me in the mirror, I see nails that mercilessly tear down the walls of my mind
In hearts, death and misery, and it spreads
In the night, my cradle swings, the anguish of forgotten souls hovers over me

I dare not read another word
Because if I leave again, I may never return
If fear and doubt guard my door
I'll never become what I hope to be
I walk as a shadow among people
The watchman feels neither darkness nor light
As he mutters words in the grip of a seer
Before a judge who knows no mercy
And when I have finally told everything
Intentions veiled in treacherous friendship
Then I receive a brand on my neck
And I'm left in peace to dig my grave in the graveyard
A strange voice speaks through me at night
Tells how I found an altar in the ruins
An old man bound in iron chains
Asks me to drive my nails into his wrists

When the strongest mind is filled with madness, it's tearing
When I look next to me in the mirror, I see nails that mercilessly tear down the walls of my mind
In hearts, death and misery, and it spreads
In the night, my cradle swings, the anguish of forgotten souls hovers over me

If you let me live for a little while longer
I crawl through these thorns when my legs no longer carry me
I wake up years older again
I unravel this endless ball of yarn
And if you let me live one more day
The crippled animal can fly, I can no longer bear the yoke
And though I wake up perhaps more dead
I now hold in my hands this unadorned ball of yarn

When the strongest mind is filled with madness, it's tearing
When I look next to me in the mirror, I see nails that mercilessly tear down the walls of my mind
In hearts, death and misery, and it spreads
In the night, my cradle swings, the anguish of forgotten souls hovers over me