paroles de chanson Jälkiä olemassolosta - Edorf

Kun voimakkaimman mielen täyttää hulluus, se on repivää
Sydämissä kuolema ja kurjuus, ja se leviää

Tänäänkin on hyvin hiljasta piilossani
Veden yllä roikun ilmassa ihostani
Sen pinta odottaa värähtämättä tyynenä
Pinnalle putoavaa räjähtävää kyyneltä
Vangitsisin hetken jos tietäisin miten
Pisaroiden ympärillä kiertäisin vaiti
Jos lopun elämäni viettäisin siten
Kolme kertaa minut kieltäisi kaikki
Aallot hukkunutta heittelee, lumi nukkunutta peittelee
Valo on uupunut ja heikkenee
Ei tahdo ylitsensä kajoavan
En tohdi nukahtaa kun pelkään sinun katoavan
Toivon että voisin kuolleista palata
Lakata pelkäämästä, suojella pahalta
Pimeässä paholaisen näkee liikkuvan
Kirkuvan, tulee kova sade, särkee ikkunan

Kun voimakkaimman mielen täyttää hulluus, se on repivää
Kun katson viereeni peiliin, nään kynnet jotka säälimättä repii rikki mieleni seiniä
Sydämissä kuolema ja kurjuus, ja se leviää
Yössä kehtoni keinuu, unohdettujen henkien tuska minun ylläni leijuu

En uskalla lukea enää sanaakaan
Sillä jos vielä lähden, en ehkä palaakaan
Jos pelko ja epäilys vartioivat oveani
En koskaan tule siksi mitä toivon olevani
Ihmisten joukossa minä varjona kuljen
Pimeää tai valoa ei valvoja tunne
Ku näkyjän kourissa hokee sanoja kuulle
Edessä tuomarin joka ei armoa tunne
Ja kun viimein olen kertonut kaiken
Petolliseen ystävyyteen verhotut aikeet
Niin saan polttomerkin kaulaani
Ja jäädä rauhaani kaivamaan routamaahan hautaani
Vieras ääni puhuu kauttani öisin
Kertoo kuinka raunioista alttarin löysin
Vanha mies sidottu rautaisiin köysiin
Pyytää että ranteisiinsa naulani löisin

Kun voimakkaimman mielen täyttää hulluus, se on repivää
Kun katson viereeni peiliin, nään kynnet jotka säälimättä repii rikki mieleni seiniä
Sydämissä kuolema ja kurjuus, ja se leviää
Yössä kehtoni keinuu, unohdettujen henkien tuska minun ylläni leijuu

Jos vielä hetken annat elää
Ryömin näiden okaiden lävitse kun ei jalat kanna enää
Taas vuosia vanhempana herään
Puran auki tätä loputonta lankakerää
Ja jos vielä yhden päivän annat elää
Rampa eläin saa lentää, en kaunaa kanna enää
Ja vaikka ehkä kuolleempana herään
Pitelen nyt käsissäni tätä korutonta lankakerää

Kun voimakkaimman mielen täyttää hulluus, se on repivää
Kun katson viereeni peiliin, nään kynnet jotka säälimättä repii rikki mieleni seiniä
Sydämissä kuolema ja kurjuus, ja se leviää
Yössä kehtoni keinuu, unohdettujen henkien tuska minun ylläni leijuu