Текст и перевод песни Kake Randelin - Kirje kotiin

Kirje kotiin

Mä kodin lämpöisen kerran vaihdoin kylmään maailmaan
Pois lähdin uutta pikitietä pitkin
Vaik' siitä vuosia on, muistan aamuharmaan pihamaan
Ja myös sen kuinka mennessäni hiljaa itkin

Mut kyyneleet kun kuivui poskilleni katsoin eteenpäin
Ja ehkä uuden elämän mä edessäni näin
Ja aivan pakko oli lähteä mun, muuta voinut en
Liian monta nälkäistä kun oli suuta

Niin kyydin kaupunkiin sain, töitä etsin, viimein onnistuin
Sain homman tehtaassa ja huoneen pienen
Ja vaikka sopeutua koitan, peitän tunteet naurusuin
Mä teitä kaipaan, sekä kuusta portin pielen

Ja iltaisin, kun ikkunastain kirkkaan tähtitaivaan näin,
Niin silloin tuntuu että varmaan kuolen ikävään
Kai aivan pakko oli mun lähteä maalta kaupunkiin,
Koska vaihtoehtoa ei ollut muuta

Niin tänne kaupunkiin jouduin, kylmään kivihelvettiin
On monet jutut täällä perinjuurin toisin
Vain maalaismaisemaa mä kaipaan hieman rakkauttakin
Myös teille kaikille mä itse sitä soisin

Mua täällä yksinäisyys ahdistaa, töin tuskin toimeen tuun
Mut pikkuhiljaa outoon rytmiin ehkä mukaudun
Ja vaikka harvoin kirjoitan ja joskus käydä voisin kai
Ei pidä luulla, että unohtanut oisin

Letter Home

I once traded the warmth of home for the cold world
I set off down a new road of tar
Although it's been years, I remember the gray morning yard
And also how I cried quietly as I left

But when the tears dried on my cheeks, I looked ahead
And perhaps I saw a new life before me
And I absolutely had to leave, I could not have done otherwise
Too many hungry mouths to feed

So I got a ride to the city, looked for work, finally succeeded
I got a job in a factory and a small room
And although I try to adjust, I hide my feelings with a laugh
I miss you, and the moon by the gate

And in the evenings, when I see the bright starry sky from my window,
I feel like I'm going to die of longing
I guess I absolutely had to leave the countryside for the city,
Because there was no other choice

So I ended up here in the city, a cold concrete hell
Many things are fundamentally different here
I miss only the rural landscape and a little bit of love
I wish the same for you all

Here I am oppressed by loneliness, I can barely make ends meet
But gradually I will probably adapt to the strange rhythm
And although I rarely write and could maybe visit sometimes
Don't think that I have forgotten