Текст и перевод песни Kake Randelin - Kirje kotiin

Kirje kotiin

Mä kodin lämpöisen kerran vaihdoin kylmään maailmaan
Pois lähdin uutta pikitietä pitkin
Vaik' siitä vuosia on, muistan aamuharmaan pihamaan
Ja myös sen kuinka mennessäni hiljaa itkin

Mut kyyneleet kun kuivui poskilleni katsoin eteenpäin
Ja ehkä uuden elämän mä edessäni näin
Ja aivan pakko oli lähteä mun, muuta voinut en
Liian monta nälkäistä kun oli suuta

Niin kyydin kaupunkiin sain, töitä etsin, viimein onnistuin
Sain homman tehtaassa ja huoneen pienen
Ja vaikka sopeutua koitan, peitän tunteet naurusuin
Mä teitä kaipaan, sekä kuusta portin pielen

Ja iltaisin, kun ikkunastain kirkkaan tähtitaivaan näin,
Niin silloin tuntuu että varmaan kuolen ikävään
Kai aivan pakko oli mun lähteä maalta kaupunkiin,
Koska vaihtoehtoa ei ollut muuta

Niin tänne kaupunkiin jouduin, kylmään kivihelvettiin
On monet jutut täällä perinjuurin toisin
Vain maalaismaisemaa mä kaipaan hieman rakkauttakin
Myös teille kaikille mä itse sitä soisin

Mua täällä yksinäisyys ahdistaa, töin tuskin toimeen tuun
Mut pikkuhiljaa outoon rytmiin ehkä mukaudun
Ja vaikka harvoin kirjoitan ja joskus käydä voisin kai
Ei pidä luulla, että unohtanut oisin

Lettre à la maison

J'ai échangé la chaleur de la maison contre un monde froid
Je suis parti sur une nouvelle route
Même si des années se sont écoulées, je me souviens de la cour à l'aube
Et aussi comment j'ai pleuré en silence en partant

Mais quand les larmes ont séché sur mes joues, j'ai regardé devant moi
Et j'ai peut-être vu une nouvelle vie devant moi
Et j'ai dû partir, je ne pouvais pas faire autrement
Il y avait trop de bouches affamées

Alors j'ai trouvé un moyen d'aller en ville, j'ai cherché du travail, j'ai finalement réussi
J'ai trouvé un emploi dans une usine et une petite chambre
Et même si j'essaie de m'adapter, je cache mes sentiments derrière un sourire
Je vous manque, ainsi que le clair de lune près de la porte

Et le soir, quand je regardais le ciel étoilé brillant par la fenêtre,
J'avais l'impression de mourir de nostalgie
J'ai dû quitter la campagne pour la ville, je suppose,
Parce qu'il n'y avait pas d'autre choix

Alors je me suis retrouvé ici, en ville, dans cet enfer de pierre froid
Beaucoup de choses sont vraiment différentes ici
Je n'aspire qu'à un peu de campagne et d'amour
Je vous souhaite à tous cela aussi

La solitude me pèse ici, j'ai du mal à joindre les deux bouts
Mais peu à peu, je m'adapte peut-être à ce rythme étrange
Et même si j'écris rarement et que je pourrais venir te voir de temps en temps,
Ne crois pas que je t'ai oublié