Lyrics Juuret - Juice Leskinen

Vajaus miehistössä kesken jääneen talkoon,
Musta mies lyö lapionsa nietokseen.
Taloyhtiössä lippu puolisalkoon,
Maaliskuussa tuuli pyyhkii kyyneleen.

Meitä sadatteluttavat sormet jäiset
Pappi ylitöinä kertoo juttujaan
Kahvipöydän luona vitsit väkinäiset
Aivot autioina soivat hysteriaa tulvillaan.

Hän nyt jostain katsoo meidän ihmisvanaa
Ehkä hymyilee, hän saattaa naurahtaa, hah
Ylistystä vain, ei yhtään pahaa sanaa
Kuinka paljon pikku juttu aikaan saa.

Kuinka ahkerasti joskus töitä tehtiin
Iltayöstä aina aamuaurinkoon
Yksi kuolema ja naama kaikkiin lehtiin,
Korppikotkat, niiltä viimein myötämieltä saanut oon.

Keskiyöllä, kun peijaiset hiljenee,
Outo kulkija vaeltaa.
Painaa korvansa maahan ja kuuntelee
Oman verensä kohinaa.
Lintuviidasta tuuli nyt unta tuo,
Kukat kuihtuvat huurteeseen.
Kaikki häipyy kuin ois ollut unta tuo,
Matkaa huomeneen.

Onko taivaassa hän nyt vai helvetissä,
Tyhmä kysymys, se vastaamatta jää.
Yhdentekevää hän olkoon vaikka missä,
Joka paikassa on monta ystävää.

Uusi aamu, käymme kiinni työhön uuteen
Vielä silmissämme suola kirveltää.
Vaikka jaksaisimme elää ikuisuuteen
Joka kerta meistä tuntuu että kaikki kesken jää...

(Hän palannut on juurilleen
Hän palannut on juurilleen
Hän palannut on juurilleen
Hän palannut on juurilleen...
...juurilleen...
Hän palannut on juurilleen...
...juurilleen...
Hän palannut on juurilleen...
...juurilleen...
Hän palannut on juurilleen...)

(Laudamus te, benedicamus te,
Adoramus te, glorificamus te.
Laudamus te, benedicamus te,
Adoramus te, glorificamus te)

Hän on poistunut hommansa tehtyään
Hän on ansainnut seppeleen
Joilla kesken on työnsä
Ne painaa pään
Ja ne puhuvat hiljakseen.
Uusi aamu ja viikko ja uusikuu
Me elämme edelleen
Sillä puusta, jos pystyyn se kuivettuu,
Saa vain koristeen.

(Hän palannut on juurilleen
Hän palannut on juurilleen
Hän palannut on juurilleen
Hän palannut on juurilleen
Hän palannut on juurilleen
Hän palannut on juurilleen
Hän palannut on juurilleen)

Siellä jonottaa hän luona taivaan portin,
Tilaa oluen ja selaa Iltistään.
Portsarikin hymyilee ja tarjoo Nortin,
Eikä vaadi lomakkeita täyttämään.
Hän saa kitaran ja kunnon jenkkikamaa.
Katsoo väkeä, taas monta vainajaa.
Pari sointua hän näppää Alabamaa,
Loppuillan käsivarsiin nimmareita raapustaa.

Itsesääliämme jäämme murehtimaan,
Emme ymmärtää voi mitään ennen kuin
Hänen laillaan saamme homman viimein himaan
Maailmamme keinutamme alassuin.

Nikkekään ei enää saavu aulaan,
Hänkin uskoi löytäneensä satumaan.
Sinne päästäkseen hän kiskoi narun kaulaan,
Sitä koko loppuelämänsä joutui katumaan.