Текст песни Vanha Mustalainen - Vesa-Matti Loiri

Helmassa metsän
Mustalaisvanhus viettävi päivänsä
Köyhänä vaan
Soittonsa muinoin riemulla kuultu
Kaikilta jäänyt jo unholaan

Taas kevät saapuu lintujen laulut
Kertoo kuin jällehen nuortuvi maa
Soittajan sielus' on tuska ja kaipuu
Vaimolleen silloin hän lausutuks' saa

Tänne mun viuluni tuokaa
Kevät mun rinnassa soi
Kaupunkiin tahdon ma käydä
Tänne en jäädä voi

Vielä mä tahtoisin koettaa
Tunteeni tulkita nuo
Soittoni kaikki on mulle
Yksin se rauhan suo
Kuolohonkin lohtua tuo

Metsästä vanhus astui tielle
Viulua kantaen kainalossaan
Heikko on jalka, horjuen astuu
Elpyvi tuoksusta kukkivan maan

Kaupunkiin vihdoin vaivoin hän ehtii
Rikkaitten linnat ne eessänsä on
Soittaja vanha ja kuuluisa muinoin
Joutuvi muistojen hurmiohon

Anteeksi herrani, suokaa
Kenties jo outo mä oon
Paljon mä soitellut täällä
Iltainne riemuks oon

Vielä mä tahtoisin koettaa
Tunteeni tulkita nuo
Soittoni kaikki on mulle
Yksin se rauhan suo
Kuolohonkin lohtua luo

Kaikki on vaiti
Yksi vain huutaa:
"Mustalaisukkoa tarvita ei!
Näättepä herrat, kun minä hänelle kyytiä näytän
Se lystiä, hei!"

Vanhuksen poies huoneesta heittää
Viittoen ilkkuen maantielle päin
Soittaja kuolleensa vaimonsa löytää
Yölle hän itkevi huolensa näin

Ihmisten julmuus on suuri
Hänet se kuolohon vei
Viulunsa ainaaks on vaiti
Konsaan se vaiu ei

Varjohon metsikön tuonne
Soittajan haudan loi
Riemua soittonsa hälle
Elämän ilta soi
Riemua soi
Kuolokin toi