Текст песни Painajainen tulesta - Edorf

Painajainen tulesta herättää unesta, yöllä selällään lumesta.
Äänet on etäällä puheesta, alkaen aamussa elämään uudestaan.
Värinä ohitse hiljaa liikkuen, lipuen, kohti iltaa hiipuen.
Ikuinen taivas on sumuisen tumma, Ihmisen maailma on surujen summa.
Haavoitetun pedon pakomatka, antaa vanhuksen taistella yksin.
Mikä parantaa, jääkö sanomatta. Kaikilta teiltä minä sain mitä pyysin.
Tuuli tuo outoa sanaa, kuulitko, ulkona joutomaa palaa.
Kaunat on tilaisuuden sotii, viet minut pois täältä lapsuudenkotiin.

Käännä katseesi pois, en kaipaa saattajaa.
Lähtisit vielä kun voit, kohta palaa maa.

Vuodet kuluu mutta tuuli ei käänny, vielä jätämme veneemme rantaan.
Sillä pelkuruutta veremme kantaa, otamme mitä jumalat eteemme antaa.
Koskaan en ole unia nähnyt, tai jos olen niin unohdin samalla,
Näen mätäneväni ruhoni maan alla. Joka sanalla uskoni kavallan.
Toivon sanoja ei huulilla käynyt, häpeä on liian mykistävää,
Viha yhdistää mitä lihan synnistä jää. Jokainen jumala kaipaa ylistäjää.
Kaikki menneet, vain ruumiitä jäänyt, Herra loi maansa ja minä nahkani.
Hän kerää voimansa ja minä taakkani, myrkkyhampaani kiinni sinuun rakkaani.

Käännä katseesi pois, en kaipaa saattajaa.
Lähtisit vielä kun voit, kohta palaa maa.

Silmäni sumeni kivusta, kun näin uneni sinusta viimeinkin.
Älä herätä minua.
Silmäni sumeni kivusta, kun näin uneni sinusta viimeinkin.
Alan pelätä sinua.

Kauempana kuin askel voi viedä, hylätty uni vaikeroi vielä.
Etäämpänä kuin katse voi kantaa, ahkeroi hampaat kimpussa lapsien.
Kauempana kuin mieli voi viedä, hylätty uni vaikeroi vielä.
Etäämpänä kuin katse voi kantaa, ahkeroi hampaat kimpussa lapsien.

Käännä katseesi pois, en kaipaa saattajaa.
Lähtisit vielä kun voit, kohta palaa maa.