Текст песни Seitsemän Vuotta - Steen1

Mä tapasin kadul tytön,
Jota rakastin joskus.
Ikuisuus sitten ku en tuntenu ees itteeni,
Mut se pikku nappula on kasvanu jo mieheks.
Ja se tyttö naiseks, mä tunnistin sen sittenki.
Pysähdyttiin keskelle jalkakäytävää, tyttö ja mä.
Vähän himmeempi valo loisti sen silmistä.
Ei ne liikaa ollu nähny, aikuisuus vaan tehny sen.
Ei se tee surulliseks, jotku kasvaa siihen.
Varovainen halaus kaks toisilleen tuntematonta,
Tuntu ku ne kaks siin ois ollu jotai aivan muita.
Riidat, kielisuudelmat avaruuteen haihtuneina,
Jotkut muut jossain toises paikas rakastuneita.
Sit kuulumiset, silläki ydinperhe, niinku mullaki.
Nyt matkal kolmat levyy tekee, moido.
Pikaiset hyvästit, ollaan oikeesti sit linkeis.
Jatkoin matkaa, minne rakkaus katoaa?

Lastuin ajan tuulessa, kipinöitä tulessa.
Biittei kovalevyllä, valo suoraan tähdistä.
Lastuin ajan tuulessa, rakastuneen suudelma.
Pätkä kauniist unesta, seitsemässä vuodessa.

Kun mä katson peiliin mä nään täysin eri ihmisen,
Kun viel vähän aikaa sitten, se tais jäädä sinne.
Haihtuvaks kuvaks, menneisyyden hologrammiks,
Ja hävii muistist ennenku se on ees valmis.
Mä nään itseni sillon, ku räppi oli unelmia,
Ja kaikki ohi menneet jutut oli tulevia.
Näin ne ajat ku ei osannu etsii mielenrauhaa,
Hatsii, nauhaa, rauhaa, massii. astuu inee taksii.
Jotenki oli sillon kaikki yksinkertasempaa,
Löys ghettolehmän clubilt, lähti himaa sen kaa.
Systeemi ehdollistaa siihen nuorii ja nii muaki,
Ku olin siihen aikaan tyhjä kuori.
Eikä kaikki vanhanakaan pääse irti merkkilenkkareistaa,
Omast peilikuvast jotkut saattaa tulla humalaa.
Me ollaa jumalan kuvii, luojii,
Etuoikeus olla elossa useempaan kertaan,
Mul on viides kerta menossa.

Lastuin ajan tuulessa, kipinöitä tulessa,
Biittei kovalevyllä, valo suoraan tähdistä.
Lastuin ajan tuulessa, rakastuneen suudelma.
Pätkä kauniist unesta, seitsemässä vuodessa.

Mä tapasin kadul tytön, jota rakastin joskus.
Ikuisuus sitten, kun olin toinen itseni.
Meidän solut uusiutuu seitsemän vuoden jaksoissa,
Kirjaimellisesti eri jätkä, mut silti kaiken muistan.
Näkiks se mussa pojan, vai miehen joka oon tänään?
Muistanks mä kaiken, vai kuvittelinks mä tän?
Vai ollaanks me jossain muussa paikas vielä yhdessä?
Vai tappoks kohtalo sen pelkäst itsekkyydestä?
Tää on viides kerta ja yrityksii jäljellä,
Eikä näit juttui voi kelaa edes järjellä.
Onks mun muistikuvat unia vai toiveita?
Vai varotuksii vai ohjeit tehdä näitä sanotuksii?
Mä nään mielessäni monta heijastumaa rivissä,
Tossa eilen, tossa teinin, tuolla ihan skidinä.
Minä, isä, poika, lapsi, isoisä.
Kaikki mahdollisuudet yhessä.

Lastuin ajan tuulessa, kipinöitä tulessa,
Biittei kovalevyllä, valo suoraan tähdistä.
Lastuin ajan tuulessa, rakastuneen suudelma,
Pätkä kauniist unesta, seitsemässä vuodessa.

Tää kaikki on viel mahdollista, uskotsä mua?